Tampere Jazz Happening vakuutti jälleen kerran monipuolisella ja tasokkaalla ohjelmistollaan. Festivaalin ohjelmiston rungon muodostavat tänä vuonna monet jazzin huippunimet ja legendat, mutta Tampereella on perinteisesti laajennettu fokusta erilaisiin rytmimusiikin lajeihin ja moderneihin fuusioihin. Tämän vuotisen ohjelmiston perusteella voi taas hyvillä mielin todeta, että jazz on kaikkea muuta kuin nostalgista ja menneeseen haikailevaa retro -tyylittelyä.
Sly & Robbie Meet Nils Petter Molvaer
5.11.2016
Tampere Jazz Happening
Yksi festivaalien mielenkiintoisimmista konserteista oli jamaikalaisen muusikko- ja tuottajaduon Sly & Robbien sekä norjalaisen trumpetistin Nils Petter Molvaerin yhteisesiintyminen. Yhtyeen nimi oli kuitenkin harhaanjohtavava ja vähättelevä, sillä olivat lavalla myös huikean hieno norjalaiskitaristi Eivind Aarset sekä oululaislähtöinen Vladislav Delay eli Sasu Ripatti, joka ohjasti lavalla erilaisia elektronisia kojeita.
Nopeasti ajateltuna jamaikalaiset ja norjalaiset edustavat tyystin toista musiikillista perinnettä ja asennetta. Siinä missä reggae on lihallista ja poliittista, on norjalainen moderni instrumentaalijatsi usein etäistä ja sisäänpäinkääntynyttä musiikkia. Ero ei tunnu enää niin massiiviselta, kun ajatellaan dubia ja sen vaikutusta elektroniseen tanssimusiikkiin. Instrumentaalinen dub-reggaehan loi esteettisiä standardeja elektrolle ja teknolle (ja niiden lukemattomille eri alalajeille), ja näitä tyylejä Molvaer, Aarset ja Delay ovat kaikki tutkineet omassa tuotannossaan. Ja kuka näistä genreistä nyt piittaa, kun musiikki puhuu itse puolestaan?
”Pienillä epätarkkuuksilla, muuntelulla ja persoonallisella fraseerauksella syntyy juuri se oikea groove”
Keikan alkuun huomiota herätti 64-vuotiaan Sly Dunbarin kunto. Rumpuriserille kankeasti kävelevän rumpalivelhon saatteli kädestä pitäen henkilökohtainen avustaja. Pian bassorumpu alkoi kuitenkin jyskyttää ja ensi tahdeista alkaen meno oli mystistä ja mukaansatempaavaa. Basisti Robbie Shakespeare soitti bassoaan lähes välinpitämättömän rennosti mutta sellaisella itseluottamuksella ja soundilla johon vain mestarit kykenevät.
Slyn ja Robbien luoma groove on kaukana opistomeiningistä. Komppi on paikoin niin rento, että se suorastaan hirvittää. Kyse on kuitenkin tyylistä, jossa pienillä epätarkkuuksilla, muuntelulla ja persoonallisella fraseerauksella syntyy juuri se oikea groove – jos se on ylipäänsä syntyäkseen. Jokainen filli on tavaramerkki. Lavalta tulvi merkillistä ja pakotonta voimaa hyökyaaltoina.
Sly & Robbie meet Nils Petter Molvaer (c) Tampere Jazz Happening
Musiikillinen ajatus on yksinkertainen: alati muuntuvan reggae-kompin päälle Molvaer töräyttelee efektoidulla trumpetillaan lyyrisiä melodioita. Molvaerin tyylistä tulee toisinaan mieleen kotimainen Tapani Rinne. Trumpetin soundi on aina runsaasti kaiutettu ja ”ambientmainen”, ja jonkinlaista harmonisaattoria mies myös kekseliäästi käyttää. Aarsetin niin ikään vahvasti efektoitu sähkökitara luo tekstuuria ja soinillisia kudoksia pysytellen koko ajan taka-alalla. Miehen levytystuotannon ja taidot huomioon ottaen Aarsetin rooli jäi Pakkahuoneella turhankin vaatimattomaksi. Vladislav Delay nappaa lennosta kunkin muusikon soitosta luuppeja, joita hän miksaa soiton sekaan ja efektoi. Delaylla on myös joukko jännännäköisiä ja -kuuloisia custom -perkussioita, joita hän soittaa tikuilla.
Musiikki on tummaa, raskasta ja upottavaa ja usein tästä tulee vahvasti mieleen brittiläisen dub-spesialisti Jah Wobblen jatsillisemmat tuotannot. Muutamassa biisissä Robbie laulaa sielukkaasti. Soitossa on vahva jamin tuntu mutta kuitenkin sopivasti teemoja ja breikkejä. Harmonia junnaa staattiseti ja maadottaa meiningin. Aika ja paikka unohtuu.
Noin tunnin soittamisen jälkeen lavalle jää ainoastaan Robbie soittamaan bassoaan. Sitten tulee hieman standupia ja yleisön huudatusta. Valtavien suosionosoitusten kera koko porukkaa palaa lavalle ja vetää vielä Robbien tulkitsemana jäätävän hienon version Willie Cobsin rakastetusta ja useasti versioidusta You Don’t Love Me -hitistä. Huikea päätös hienolle keikalle!
Sami Nissinen