Reeperbahn Festival
Hampuri, Saksa
18.–21.9.2019
Teksti ja kuvat: Matti Komulainen
90 estradilla 900 tapahtumaa, joista 600 ovat konsertteja. Ohessa jyllää kulttuurikonferenssi, johon sisältyy 240 ohjelmaslottia musiikista elokuvaan ja muihin taiteisiin. Niistä vastaa 390 puhujaa kaikkiaan 25 maasta. Pro-osallistujia vuorostaan saapuu paikalle 5900 edustaen 52 kansallisuutta. Kaikesta tästä raportoi 288 mediaa 23 maahan.
14. Reeperbahn Festival oli suurtapahtuma millä tahansa mittarilla – itse se ilmoittautuu Euroopan suurimmaksi klubifestariksi. Jopa 1,8 miljoonan asukkaan Hampurissa se näkyy ja kuuluu, vaikka valtaosa tapahtumista toteutetaan klubeissa ja muissa sisätiloissa. Neljässä päivässä 50 000 kiinnostunutta löysikin tiensä eri tilaisuuksiin.
Reeperbahn Festival on ensisijaisesti nousevan talentin tanner. Ohjelmassa oli Peachesin ja Mando Diaon kaltaisia nimiä, mutta valtaosa muusta musiikkitarjonnasta edusti tuoreita tulokkaita. Painotuksella on historiallinen tausta.
Beatlesista hitsautui bändi juuri Hampurissa sen soittaessa satamakaupungin punaisten lyhtyjen alueen kapakoissa ja strippariluolista muokatuissa klubeissa vuosina 1960–1962. Edelleen Liverpoolin ihmenelikko on läsnä vähän joka puolella Reeperbahnin ympäristössä. Siellä järjestetään kävelykierroksia pyhille paikoille, joita riittää keikkapaikoista ja Hotel Pacificista ovisyvennykseen, jossa Lennon kuvautti itsensä Rock’n’Roll-levynsä (1975) kanteen.
Beatles- ja Irwin-fanien kohde
Promoottori Bruno Koschmider rekrytoi Beatlesin soittamaan aluksi stripteasea aiemmin pääohjelmanaan tarjonneeseen kapakkaan nimeltä Indra osoitteessa 64 Grosse Freiheit. Koschmider piiskasi bändiä tarjoamaan yleisölle kunnon shown, mikä oli opettavaista tulevia ajatellen.
Seitsemän viikon Indra-opin jälkeen bändi sai siirron saman Grosse Freiheit -kadun toiseen soittojuottolaan, Kaiserkelleriin. Siellä pojat tutustuivat Ringo Starriin, joka korvasi rumpalina pian Pete Bestin. Maine sinetöitiin Top Ten Clubin ja Star Clubin kiinnityksillä samoilla kulmilla maailmanlaajuisen läpimurron kynnyksellä.
Reeperbahnin valomeressä festivaali maastoutuu muihin palveluihin.
John Lennon kuulemma kuittasikin myöhemmin syntyneensä Liverpoolissa mutta kasvaneensa aikuiseksi Hampurissa. Osoitteessa 33 Paul-Roosen-Strasse on seinässä kyltti muistuttamassa kollien ensimmäisestä majapaikasta Bambi-elokuvateatterin yläkerran kahdessa ikkunattomassa, lämmittämättömässä ja suihkuttomassa kopissa. Reeperbahnilla taas komeilee vallan bändin patsas – ja vieläpä Beatlesin nimikkoaukiolla.
Ensi keväänä Beatles-faneja paapotaan nimikkofestivaalilla. Come Together – The Hamburg Beatles Experience juhlistaa 27.–28.3.2020 bändin ensimmäisiä Hampurin-keikkoja 60 vuotta sitten. Muusikko-tuottaja Steffi Hempelin kuratoimaan tapahtumaan sisältyy kaikkea Beatlesin silloisen sisäpiirin muisteloista tribuuttibändien konsertteihin sekä Beatles-kierroksista ja valokuvanäyttelystä Beatles-auktoriteetti Mark Lewisohnin vierailuun.
Beatlesin muisto elää vahvasti Hampurin klubeissa, kuten Kaiserkellerissä.
Joku saattaa yhdistää Hampurin myös Irwin Goodmaniin ja Vexi Salmeen. Kaksikko sai kultalevyn vuonna 1971 albumista St. Pauli ja Reeperbahn. Se kiilasi Suomen levymyyntitilaston kärjessä helmikuussa 1971 syrjäyttäen Creedence Clearwater Revivalin. Platan nimiraidassa Irwin lauloi Vexin sanoin, miten suomipoika sukelsi sujuvasti mannermaiseen humuun yhä toimivan Kolibri-klubin koordinaatein.
Steffi Hempel paitsi vetää Bealtles-kierroksia, myös toimii ensi kevään Beatles-festivaalin ohjelmapäällikkönä.
Elben musiikkisulatto
Sitten Beatlesin ja Irwinin päivienkin Reeperbahn on säilyttänyt vetovoimansa. Viikonpäivään katsomatta kulmakunta täyttyy kansasta illan tullen – ja festariviikonloppuna Molotowin kaltaisiin ikonisiin klubeihin jonotettiin jo iltapäivän puolella.
Molotow-klubiin jonotettiin jo iltapäivällä.
Monin paikoin alueen boheemi ilme tuo mieleen Itä-Berliinin. Tosin Reeperbahnin halkoma St. Pauli on ollut vapaamielisyyden vyöhyke vuosikymmeniä ennen Berliinin muurin murtumista ja nykyisen kaltaisen elämäntavan asettumista pääkaupungin aiemmin rautaesiripun takaisille alueille.
Hampuri ei ole muutenkaan mikään Pohjois-Saksan Berliini, vaan oman vahvan musiikki-identiteetin omaava metropoli. Paikallisen asiantuntijat väittävät muun muassa, että hiphop rantautui maahan elektronisen musiikin tavoin juuri Elben helmen kautta.
Hampurissa pääsee kuuntelemaan vanhimpia olemassa olevia äänitteitä, kuten yli sadan vuoden takaisia Mahlerin pianorullia, oman aikansa binääritallenteita.
Pioneeri oli tavallaan jo Gustav Mahler, Hampurissa Brahmsin, Telemannin, Bachin ja Mendelssohnin kaltaisten kollegojensa tavoin viihtynyt klassisen musiikin suuruus. Hän tulkitsi sävellyksiään pianolla, ja noita vuoden 1905 paperirullille ikuistettuja soitteita pääsee kuulemaan Komponisten Quartierin museossa – reiät paperissa edustavat eräänlaista digitaalisen 0/1-binaarijärjestelmän esivaihetta.
Klubiskene on yhtä vakuuttava. Beatlesin kantapaikkojen ohella vanhimmat soittolokaatiot kuten Gruenspan, Molotow ja Docks ovat toimineet jo vuosikymmeniä. Niihin ja kymmeniin vastaaviin estradeihin levittäytyi Reeperbahn-festivaali, jonka ohjelmassa kaikki musiikkigenret olivat läsnä.
Reeperbahn Festival levittäytyy myös Hampurin huvikentälle, jossa oli avajaispäivänä odottava tunnelma J. Lamottan keikalla.
Avajaispäivä keskiviikko peilasi festarin eklektistä ohjelmaprofiilia. Yhteen ja samaan päivään mahtuivat vaikkapa J. Lamottan urbaani r&b-soul, Sleaford Modsin rähinä ja indie-artistien kiertueilta dokumentoitu On the Go -valokuvanäyttely.
Tunnelmaa käynnistyvän festivaalin tuuliseen iltapäivään viritti J. Lamotta. Väkeä oli vielä vähänlaisesti Heiligengeistfeldillä, St. Paulin sota-aikaisen bunkkerin takaisella tapahtumakentällä, mutta sveengaava erykahbaduilu seisautti ne, jotka olivat Fritz-Kola-baarin liepeillä. Spiikeissä daami heitti terveiset sille toiselle isolle esikuvalleen J. Dillalle.
Stefanie Schmid Rincon vei matkatunnelmiin valokuvanäyttelyllään On the Go, jossa hän dokumentoi eri artisteja kiertueella.
Valokuvaaja Stefanie Schmid Rincon oli ripustanut otoksensa kentän taidekonttiin. On the Go -kuvat veivät katsojan Yhdysvaltojen takamaille ja hikisiin klubeihin, joita hän on kiertänyt eri artistien kanssa. Analogisin menetelmin toteutetut työt koostuivat oivaltavista välähdyksistä ja intiimeistä tunnelmista. Rinconin kamera on todistanut muun muassa, miten Major Lazer, Lola Marsh, Odd Couple, Las Robertas ja L.A. Witch suhtautuvat menemiseen ja olemiseen baanalla.
Sleaford Mods rokkasi ja rollasi konemusan estetiikalla ja Oi!-punkin energialla.
Sleaford Mods vuorostaan täytti legendaarisen Docks-klubin. Samalle lavalle nousee muuten The Rasmus 30.9., kun bändin Saksan-syysturnee poikkeaa Hampurissa.
Modsien konsepti vetoaa aina vain. Lavalla nikkailee kaksi äijää, joista toinen kulauttelee olutta pullosta ja on vahtivinaan läppäriään lippis silmillä. Toinen taas pauhaa kuin vimma pesisi maailmasta pahan ja brexitin.
Niin tai näin, väkeä tiukkui kaksikerroksisen saunan ylälauteita myöten ja hikistä tunnelmaa nostatti iso osa osallistujista. Yleisö eli Sleaford Modsin setin läpi avokätiset encoret mukaanlukien laulamalla, huulisynkkaamalla ja tanssimalla niin aiemmat työnäytteet kuin Eton Alive -uutukaisen materiaalin. Jason Williamsonin ja Andrew Fearnin energia oli yhtä lailla tarttuvaa kuin räjähtävää.
Hampuri goes… anything
Reeperbahn Festivalille on sisällytetty monenlaisia teemataphtumia. Esimerkiksi Nochtwache-luolan Lusitania-illassa tykitti neljä portugalilaista kokoonpanoa jälleen tappiin täydelle tuvalle. Ideana oli esitellä harvinaisia kitarasoittimia modernissa käyttöyhteydessä.
O Gajo hyödyntää maanläheisen kitarasoittimen rekisteriä.
O Gajo alias João Morais on multi-instrumentalisti, joka soitti tällä kertaa viola campaniçaa ja polki biittiä pienestä bassorummusta. Paikallisesta maalaiskitarasta irtosi lämpimän väreilevä saundi, joka lumosi karismaattisen trubaduurin koukuttaessa kuuntelijat läsnäolollaan.
Lusitanian Ghosts räjäytti Nochtwache-klubin Neil Laytonin johdolla.
Lusitanian Ghosts on puolestaan lissabonilainen kokoonpano, joka kasvatettiin illan mittaan välillä kosketinsoittajalla seitsikosta oktetiksi. Laulaja-kitaristi Neil Laytonin johdolla bändi kehitti maanläheistä ja energistä folkrockia amarantinan, campaniçan ja toeiran kaltaisilla aavekitaroilla. Niiden mehevän rikas rekisteri yhdistettiin paikoin ruotsalaiseen avainviuluun ja tuttuun sähkökitaraan. Se että väki polkkasi aivan salin perälläkin viesti homman toimivuudesta.
Lusitanialaisten showta jatkoivat yöhön saakka Serushiô ja Omiri. Ensin mainittu sävytti ääniaaltoja roots-vireisin soinnein ja moniäänisin laulustemmoin, jälkimmäinen yhdisti perinnettä sähköiseen saundinmuokkaukseen ja tymäkkään koneistukseen.
Alli Neumann täytti Gruenspanin lehtereitä myöten voimapopillaan.
Alli Neumann on hampurilainen laulaja-lauluntekijä, joka tekee esikoisalbumiaan tukenaan Franz Plasa, muun muassa Falcon ja Nenan kanssa työskennellyt legendaarinen konkari. Neumann täytti voimapopillaan Gruenspanin, vuodesta 1968 toimineen ja Grosse Freiheitilta Beatles-kohteiden naapurustosta löytyvän klubin.
Neumannin käheän lämmin altto loi hauskan kontrastin bändin pirskahtelevaan pompotukseen. Liideri sekä naiskomppi ja kitaristi sivusivat tyylitajuisesti erilaisia vaikutteita kasaripopista tummempaan maalailuun ilman että mikään jäi luuppaamaan leimallisesti.
American Authors oli yksi Reeperbahn Festivalin amerikkalaisbändeistä.
American Authors kävi puolestaan mallitapauksesta, miten myös perinteinen keskitien rock ja americana toimivat festarilla. Yleisö oli jälleen hallussa jenkkiklikin latoessa vuoronperään standardoitua mättöä ja kuuntelijoita osallistuttavaa kosiskelua. Bostonin kasvatit ovatkin hioneet tyylinsä iskeväksi ja ilmaisunsa muotopuhtaaksi.
Kulttuurien kohtaamisia
Soitto ei tauonnut edes Reeperbahnin jäädessä taakse. Esimerkiksi Hampurin komeimman konserttitalon Elbphilharmonien nimikko-orkesteri Ensemble Resonanz nosti sykettä esitellessään lokakuussa julkaistavaa Tenebre-albumia.
The Nationalin päämiehen Bryce Dessnerin uusia sävellyksiä Hampurissa tulkitsi Ensemble Resonanz sota-ajan bunkkerissa.
Tenebren sävellykset ovat The Nationalin Bryce Dessnerin käsialaa. Kaksi esittelyä seurannutta live-tulkintaa Bunkkerin Resonanz Raumissa soivat esimakua tulevasta. Albumin nimiraita edustaa sarjallis-minimalistista, pienistä tehoista suuria elämyksiä generoivaa lentoa. Säveltäjän Venäjältä emigroituneen isoäidin inspiroimana kodiksi nimetty toinen veto Haeym kasvatettiin taas progemaiseksi tykitykseksi – etenkin tempoleikki kiihdytti jousikvartetin killeripaahtoon.
Elbphilharmonie on Reeperbahn Festivalin estradeista isoin.
Pitkän viikonlopun odotetuimpia esiintyjiä oli Efterklang, jonka Elbphilharmonien keikka myytiin loppuun jo ennakkoon. Tanskalaistrio esitti Reeperbahn Festivalissa lauantaina uuden, edellispäivänä julkaistun albuminsa Altid Sammen, joka on koplan ensimmäinen seitsemään vuoteen.
Lavalla nähtiin ydintrion lisäksi rumpali, pianisti sekä antwerpenilainen The B. O. X. eli Baroque Orchestration X. Se on barokkibändi, joka on keskittynyt poikkigenrellisiin projekteihin johtajanaan luuttuun ja sen sukulaissoittimeen teorbiin erikoistunut Pieter Theuns. Kokoonpanoa kasvatettiin illan mittaan vielä 13-jäsenisellä kuorolla.
Efterklang soitti uuden levynsä yleisölle ensi kertaa Elbphilharmonien suuressa salissa.
Keikan loppuun Efterklang latasi puolen tunnin koosteen, jossa kuultiin paitsi vanhaa, harvemmin soitettua materiaalia, myös levyttämätön uusi teos Lyset. Efterklangin räjähtävän energisen Liima-projektin jälkeen ulosanti toi yllättäen mieleen sekä ylä-äänilauluineen korkeuksiin kurkottavan Sigur Rósin että moni-ilmeisiä elektro-akustisia livespektaakkeleja rakentavan Múmin.
Peachesin näyttely Whose Jizz Is This? esitteli uutta musiikkia installaatioiden lomassa.
Peachesin näyttely Kunstverein in Hamburg -taidehallissa oli varsinaisen keikkarosterin ulkopuolisia huippuja. Whose Jizz Is This? on puhuvien seksilelujen (”Fleshies”) ympärille rakennettu tutkielma identiteetistä, seksuaalisuudesta ja niihin liittyvistä konventioista.
Whose Jizz Is This? on 14 näytökseen jaettu immersiivinen installaatio. Samalla se on ”dekonstruoitu musikaali” – Peachesin teosta varten säveltämä musiikki samoin kuin valot ja tehosteusva kasvattavat veistoksista, esineistä, niiden animoinneista sekä videoista koostuvan luomuksen kosketuspintaa.
Hauska kokonaisteos räiskyi, jytisi ja paukkui. Yksittäisistä installaation osista tuntui ilkkuvan psykologisen draaman mestari David Cronenberg, liioitellulla genitaalikuvastolla leikittelevä suihkulähde taas olisi epäilemättä saanut Salvador Dalínkin peukutukset.
Peachesin tabujen kaataminen ja kehon voimaannuttaminen iski lisäksi silmää suomalaiselle sarjakuvalle: yhdessä videossa komeili Teemu Keisterin kokoomateoksen History of Ukkeli selkä.
Levykauppoja riittää Hampurissa joka lähtöön, tietää Sebastian Reier (oik.).
Hampuri on myös levykauppakaupunki. Sebastian Reier alias DJ Booty Carell kertoi, että tällä hetkellä musiikinystäviä palvelee parisenkymmentä vakavasti otettavaa erikoisliikettä. Lisäksi isoista ketjupuodeista ainakin Saturnissa on edelleen kunnioitettavan laaja musiikkiosasto.
Osaa varsinaisista levykaupoista pyöritetään erilaisten dj-kollektiivien voimin, minkä johdosta niiden aukiolo riippuu keikka-aktiviteeteista. Osa taas on perinteisiä palveluklustereita, joiden valikoiman laajuus ja palvelun aulius häkellyttävät.
Zardoz on kaupungin isoimpia ellei jopa suurin vinyyliin keskittynyt audio-keidas. Hanseplattessa riittää Reierin oman työpaikan Groove Cityn tavoin niin ikään plarattavaa tunneiksi.
Reeperbahn Festival järjestetään seuraavan kerran 16.–19.9.2020.