Rival Sons | 21.11.2011 Tampere, Klubi


Kuluva vuosi on ollut retro-rockin ystäville yhtä juhlaa. Keväällä villitsi Graveyard, ja kesällä Wolfmotherin ensivisiitti oli päättyä kaaokseen. Kirsikkana kakun päälle Tampereen kalseaa maanantaista marrasiltaa saapui piristämään yhdysvaltalainen Rival Sons. Jotta ennakko-odotukset osuisivat oikeisiin mittasuhteisiin, niin täytyy tuhlata muutama merkkipaikka internetin loputtomasta tilasta juhlallisiin huudahduksiin. Bändin tuorein äänilevy Pressure & Time on yksi vuoden parhaista. Rockia ei ole keksitty uudelleen, mutta se on jälleen hetkeksi pelastettu. Hallelujah, ja kauan eläkööt rokin uudet kuninkaat! Pysykööt sävelkynänne vastakin terävinä, aamen.

Koska lämppäribändi ei kuulunut illan ohjelmistoon, kulutin joutoaikaa Klubin terassilla kera rock´n´rollin kliseiden. Tupakka ja kultainen ohraneste, kuten eräs tamperelainen ravintoloitsija asian kauniisti ilmaisee. Reilun akateemisen vartin sovitusta aikataulusta myöhässä Dionysoksen jälkeläiset valtasivat lavan. Ilahduttavan runsaslukuinen yleisö otti epäjumalansa avosylin vastaan, mutta minä hämmennyin.

Hämmennyksen aiheutti bändin laulaja Jay Buchanan. Jumalauta, tyypillä on ääni kuin Jim Morrisonilla, mutta onko sen pakko näyttää Steven Tylerilta. Kutakuinkin pervo yhdistelmä. Vanhat henkilökohtaiset traumat herra Tylerista pyrkivät pintaan. Suljin silmäni, karkotin kauhut kultaisella kulauksella ja heittäydyn takaisin ajattoman rockin turvalliseen tulvaan.

Lavalla Rival Sons oli cool. Viileästi etäinen, mutta hyvä meininki ei voinut olla tarttumatta. 1960-luvulla kuulu mediatutkija Marshall McLuhan ihastui silloiseen nuorisokulttuuriin ja ”cooliuden”-käsitteeseen. Hänelle cool oli muun muassa tilanne, johon piti paneutua ja tuntea koko olemuksellaan. Sellainen oli Rival Sons lavalla. Sen viileys on jopa tieteellisesti todistettu!

Bändi soitti settinsä läpi tinkimättömällä asenteella ja intensiivisellä paahdolla. Se luotti musiikkinsa voimaan. Välispiikkejä ei paljolti viljelty. Kertaalleen Jay Buchanan lipsahti periamerikkalaisuuden ikeeseen jakaessaan kiitosta yleisölleen. Olivat jotkut vääräleuat menneet epäilemään rock-kukkojen headliner-kiertueen kannattavuutta vanhalla mantereella, mutta ME todistimme irvileukojen olleen väärässä. Tuntuiko hyvältä saada kiitosta ja kuulua porukkaan? Olla osa Dionysoksen seurakuntaa. Olenko Tuomas epäileväinen vai paljastiko jumalani inhimillisyyden ruman kuoren?

Rival Sons ei vastannut ennakko-odotuksiani riehakkaista rock-orgioista. Se ei pettänyt, vaan yllätti ja jätti nälkäiseksi. Ulos kävellessä eksyin kaverikuvaan yhtyeen rumpalin Mike Mileyn kanssa. Kuva valvokoot vierelläni yöpöydällä varjellen syntisiä unia.

21.11.2011 Klubi, Tampere

Teksti: JUHA LEVEELÄ
Kuvat: MIKKO MERILÄINEN