Kesän festarikausi avautui Hyvinkäällä 18.-19. toukokuuta, kun Villatehtaan alueella järjestettiin lähinnä death-, black- ja thrashmetaliin keskittynyt Steelfest.
Ensimmäistä kertaa järjestettävät bakkanaalit tuppaavat hieman arveluttamaan (liekö syynä eräs lahtelainen F-kirjaimella alkanut metallifestivaali, jonka nimi jätettäköön tilanpuutteen johdosta mainitsematta), mutta Steelfest palautti kertaheitolla uskon myös debytantteihin.
Villatehdas osoittautui miljöönä hyvinkin toimivaksi. Vanhat komeat punatiiliset rakennukset ympäröivät isoa sisäpihaa, jonka sisuksista löytyi muun muassa kaksi lavaa, olutalue ja hyvinkin erinäköisiä myyntikojuja. Mitä muuta? Soittoajat pitivät, PA- ja valolaitteistot olivat viimeisen päälle ajan tasalla, yleiset järjestelyt toimivat, porukkaa oli mukavasti paikalla ja niin edelleen. Ehdottomasti isojen aplodien paikka järjestäjille – ensi vuonna uudestaan?
Niin, olihan siellä bändejäkin! Soundin partio osui paikalle perjantaina, kun tapahtuman ohjelmisto tarjosi tylyn värisuoran A.R.G., Deathchain, Impaled Nazarene ja Entombed (okei, mustia patajätkiä ne taisivat olla kaikki tyynni).
Kuten valveutuneimmat varmasti tietävätkin niin ex-kuusamolaiset porometallistit palasivat lauteille viime vuonna, kevyen 18 vuoden tauon jälkeen. A.R.G.:n vahvasta nykykunnosta on liikkunut huhuja eivätkä nuo urbaanit tarinat osoittautuneetkaan pötypuheiksi. Entrancen (1989) ja One World Without The Endin (1991) äskettäin uudelleen julkaissut nelikko latasi tiiviin 45-minuuttisen, jonka kohokohdiksi nousivat muun muassa legendaarinen singleraita Aggressive Confessor sekä Died For What ja miksei myös Sodom-coveri Outbreak Of Evil. Kitaristi Jari Kelloniemen teknisistä ongelmista huolimatta yhtye oli kovassa soittoiskussa ja basistilaulaja Tepa Karjalainen osoitti edelleen olevansa melkoinen tekijä metallikarjujien joukossa. Jos muisti pelaa niin edellisen kerran orkesteri tuli nähtyä Deathin avaajana Helsingin Lepakossa joitakin vuosia sitten ja olikin melkoinen ilo havaita, että A.R.G.:lla on edelleen annettavaa. Ja paljon.
Deathchainin näkeminen jäi syystä ja toisesta hieman vähemmälle, mutta hirmuisessa iskussa kuopiolaiset tuntuivat joka tapauksessa olevan. Deathchainin takavuosien keikka Tampereen Yo-Talolla on jäänyt mieleen valtaisan aggressiivisena ns. puun takaa tulleena vetona eikä yhtye ole "löystynyt" vuosien aikana piiruakaan. Ja onhan ryhmän soitto aivan järkyttävän tiukkaa kaahausta, jonka kruunaa rumpali Kassaran iloinen sarjatuli.
Miten moni 90-luvun alkupuolen nimekkäistä "suomi-metalliskenen" edustajista on edelleen hengissä? Ainakin Impaled Nazarene ja Amorphis. Jälkimmäinen on käynyt läpi useitakin evoluutioita, mutta ensin mainittu ei ole juuri tyyliään muuttanut. Vihainen, vihaisempi, Impaled Nazarene. Oululaislähtöisen yhtyeen tuorein kiekko Road To The Octagon on mainio paketti nuclearmetalia tai goatcorea (valitse omasi) eikä Steelfestin keikastakaan jäänyt juuri nipottamista.
Reima Kellokoski tahditti nelikkoa reimalla kädellä ja mielin määrin virnistellyt solisti Mika Luttinen hoiti homman kotiin viimeistään välispiikeissään: mies omisti Ghettoblasterin mm. Helsingin Kontulan kaltaisille lähiöille ja niin edelleen. Setin itseoikeutettu päättäjä Total War Winter War toi lavalle myös Sotajumalan (ja muutaman muunkin yhtyeen) keulakuvan Mynni Luukkaisen.
Yön jo pimentyessä lavalle karautti päivän pääesiintyjä eli deathmetal-legenda Entombed. "Enskan" (ärsyttävä lempinimi muuten) keikkameininki on viime vuosina ollut hieman vaihtelevaa, sillä tukholmalaisyhtye on tarjonnut kaikkea mahdollista ihan kivan ja loistavan väliltä. Odotukset olivat siis jossakin määrin ristiriitaiset.
Onneksi Steelfestissä oli vuorossa loistava Entombed-konsertti. Viisikko oli liikkeellä ns. best of -setilllä ja 90-minuuttisessa olivatkin mukana muun muassa Revel In Flesh, Stranger Aeons, Chief Rebel Angel, Serpent Saints, Out Of Hand ja Left Hand Path. Soundit olivat varsin komeat, bändi soitti tarkan rupisesti ja solisti L-G Petrovin nenästä valuneet räkävuonot olivat näky sinänsä. Oliko luolamies-henkisellä hienolla keulakuvalla ankara flunssa vaiko ei? Niin tai näin, mutta tahtia se ei ainakaan haitannut.
Jos laskee pre-Entombed-yhtyeen Nihilistin toimintavuodet mukaan niin kitaristi Alex Hellid on luotsannut porukkaansa jo peräti 25 vuoden ajan. Eikä lopettamiselle löydy yhtäkään syytä, mikäli Steelfestin täräyksestä on jotakin päätteleminen.
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho