Teksti: Erkki Turtinen
Vesa Aaltonen (rummut), Jukka Tolonen (basso), Jukka Gustavson (laulu), Ella Tepponen (laulu), Jari Heino (basso), Jere Haakana (kitara), Ilmari Rönkä (saksofonit ja huilu), Juha Kuoppala (koskettimet)
Vesa Aaltonen, Jukka Tolonen ja Jukka Gustavson ovat kiistatta suomiprogen legendoja. Maineikkaiden kollegojen lisäksi Aaltonen on koonnut kiertuekokoonpanoonsa nuoria kykyjä, joista saattaa hyvinkin tulla uusia legendoja. Teatteri Rio on mainio keikkapaikka ainakin kuulijalle: näkyvyys ja akustiikka on hyvä, ja konserttisalin jäykkää juhlallisuutta ei ole.
Vesa Aaltonen Prog Bandin missio on esittää suomiprogen klassikoita, ja ohjelmiston yhteinen nimittäjä on Aaltonen itse, joka on ollut mukana levyttämässä keikalla kuullut kappaleet. Ne olivat peräisin Tasavallan Presidentin (Tasavallan Presidentti (1969), Milky Way Moses 1974), Made in Swedenin (1976) ja Pekka Pohjolan (Visitation, 1979) levyiltä. Ainoa cover oli Frank Zappan Peaches en Regalia (1969) jonka bändi on ilmeisesti valinnut vakioencorekseen.
Aloitetaan illan esittely käänteisjärjestyksessä juuri tästä: varsinaisen setin päätyttyä Aaltonen kursaili aikansa poislähtöä lavalta mutta käytännön miehenä hän piti ns. perseen penkissä, kun lopputulos oli kuitenkin kaikkien tiedossa. Hän nosti hattua korkealle Zappan suuntaan ja kertoi kaiken, siis progen, alkaneen juuri tästä kappaleesta. Francis Vincent luultavasti käännähti viimeisessä leposijassaan, mutta ainoastaan suunnatakseen paremmin kuulevan korvansa kohti Oulun lävitse virtaavan Laanaojan rantabulevardia. Röngän saksofoni ja Haakanan kitara soivat komeasti alkuperäisen hengessä, samoin koko muu bändi.
Keikan aloitti Pressan Tell Me More, laulussa oli Gustavson. Työnjako oli sellainen, että Pressan kappaleissa laulajana oli Gustavson yhtä poikkeusta lukuun ottamatta; Tolonen soitti bassoa kaikissa Pressa-biiseissä. Muutoin laulajana oli Tepponen ja basistina Heino. Henkilövaihdokset kävivät sujuvasti eivätkä häirinneet lainkaan kuuntelukokokemusta. Tolosen sormet eivät anna enää myöten kitaransoitolle, mutta Haakanan kitarointi vaikkapa Loungessa ja Bargainissa oli niin Tolosta, että näytti maestroa itseäänkin hymyilyttävän.
Gustavson esiintyi siis ”vain” laulussa, mustia ja valkoisia kosketteli luotettavasti Juha Kuoppala. Muut Pressa-kappaleet olivat Deep Thinker, Milky Way Moses ja se yksi mysteeripoikkeus. Aaltonen kertoi, että vuonna 1969 hän Tolosen kanssa perusti Tasavallan Presidentin, kun molemmat saivat kenkää D-tuotannosta. Sehän on ollut aikaansa edellä ollutta nykyisen hallitusohjelman mukaista toimintaa: jos työt loppuu, niin mennään töihin! Aaltonen korosti yleisölle, että perustamisen ajankohta oli todella 1900-luvulla, jolloin Tolonen tarkensi että eikös se ollut 1800-lukua.
No se edellisessä kappaleessa mainittu poikkeus on kohtuullista jo paljastaa. Se oli toisen puoliajan avannut I Love You Teddy Bear, jonka lauluosuudesta vastasi Ella Tepponen. Biisi on Pressan ekalta (ja tokalta) levyltä peräisin. Sen tekijät Måns Groundström ja Frank Robson vähättelivät myöhemmin tuotostaan tyyliin ”lastenlauluille ei ollut enää tarvetta Pressan ohjelmistossa sen jälkeen, kun Toloselta alkoi irrota tavaraa”. Kyseinen kappale on kuitenkin oikein kaunis, ja Tepposen ääni vain korosti sen pelkistettyä hienoutta, samoin Röngän huilu.
Vähemmän on enemmän, ja onneksi progen genressä monet muutkin ovat nöyrtyneet sen tosiasian edessä. Ja kuten Aaltonen paljasti, kyseessä on Pressan suurin radiohitti – kappale on kuulemma soinut Yleisradiossa ainakin kolme kertaa.
Tepposen loistavaa ja rentoa laulua kuultiin lisäksi kaikissa Made In Swedenin kappaleissa Sometimes, Our Man ja Where Do We Begin. Noiden syntyajoilta on se tositarina, että Abba pyysi maailmankiertueelleen mukaan Aaltosta ja Pohjolaa, mutta jätkät totesivat, että mehän ei soiteta Abbaa, me soitetaan Zappaa!
Pekka Pohjolan tuotannosta kuultiin Sighting ja Vapour Trails. Jälkimmäistä Aaltonen kertoi Pohjolan itse arvostaneen onnistuneimpana sävellyksenään. Siinä kuultiin Röngän mainio fonisoolo sekä Aaltosen rumpusoolo. Täytyy myöntää, etten välttämättä kaivannut erillistä rumpusooloa, vaikka se aivan hieno olikin.
Rytmituotanto ja rumpalin ja vaihtuvan basistin yhteistyö oli niin valtavan hyvää koko esityksen ajan, että harvoin tulee rumpalia seurattua noin suurella mielenkiinnolla. Siinä oli voimaa ja herkkyyttä juuri silloin, kun kumpaa tahansa lajia tarvittiin. Oulun räntäsateeseen noustessa kuuli ympäriltään pelkästään tyytyväisiä kommentteja.