Tuska Open Air Metal Festival | 29.6.-1.7. Suvilahti, Helsinki

Teksti ja kuvat: Timo Isoaho

(Kuvat alhaalla)

Viidestoista Tuska Open Air pyöritti toisena Suvilahden-vuotenaan noin 26000 raskaan musiikin ystävää. Pitti pyöri, aurinko helli suurimman osan ajasta ja kaikenkokoiset sekä -näköiset ihmiset hymyilivät – kuten aina Tuskassa. Seuraavassa hieman havaintoja ja kuvia kolmen festivaalipäivän varrelta…

– Perjantain kunniamaininnat menevät ainakin Saint Vituksen kitaristi Dave Chandlerille – melkoinen hyväntuulen lähettiläs nimittäin – ja Lock Upin ikinuorelle Shane Emburylle. Siis cooleimmalle äijälle about ikinä.

– Triviumin laulajakitaristi Matt Heafy valmistautui keikkaansa nauttimalla yllättävänkin runsaasti suomalaisen panimon maukkaista mallastuotteista… No, ei sentään. Mies nimittäin joogasi antaumuksella pitkään ennen konserttia. Trivium olikin yllättävän pirteä – tiedä sitten oliko tämä joogan syytä.

– Musamaailma-lavalla oli tarjolla varsin kovaa settiä läpi viikonlopun. Paluuta tekevä suomalainen deathmetal-yhtye Demigod ja A.R.G. vastasivat perjantaina erittäin maittavasta oldskool-annoksesta, Oddlandin esitellessä odotetun hienolla tavalla hieman nuorempia hauiksia.

– Hatebreedin Jamey Jasta näyttää edelleenkin teinipojalta, mutta näyttää se karskimpikin karju lähtevän pittiin, kun Jasta niin kerran käskee. Ja onhan Hatebreedin täsmäriffit kuin tehty livenä soitettaviksi. Tai no, niinhän ne varmaan ovatkin.

– Norjalaisen Arcturusin avaruusmetalli soundasi erittäin hyvältä vaikkakin bändin laulaja Simen Hestnæs (ex-Dimmu Borgir jne.) yritti parhaan taitonsa mukaan vesittää hommaa "humoristisella" lavaliikehdinnällään. Muun muassa koordinoimattomat sivuttaishypyt olivat osana muusikon loputonta liikearsenaalia. No, kai ne kuuluivat sitten tähän asiaan…

– Megadeth oli yllättävän pirteässä iskussa. Mega-Dave (siis se Mustaine) jutteli yleisölle mukavia ja bändistä huokui ilahduttava energisyys. Joskus on kuitenkin tullut todistettua lähes kuolluttakin väsyneempiä Megadeth-keikkoja.

Lauantai

– Mokoma täräytti Kuoleman laulukunnaat -albuminsa kokonaisuudessaan. Ja olihan siellä pirusti jengiä seuraamassa tätä lähetystä. Erikoiskeikka jännitti muusikoita etukäteen, mutta moitteen sijaa ei jäänyt. Aikaisemmin livenä soittamattomat laulutkin taisivat mennä niin sanotusti aivan hyvin!

– Musamaailman maailmassa oli launtaina tarjolla muun muassa ahvenanmaalainen deathmetal-bändi Vorum, jonka odotettu ensilevy ilmestyy alkusyksystä. Livenäytteen perusteella kiekkoon täytyy tutustua hyvinkin läheisesti. Mutta mitä ihmeen luukasoja soittajien kauloissa roikkui?

– Kunniamaininta menee kolmekymppisen Napalm Deathin suuntaan. Mark "Barney" Greenway on edelleen parhaimpia live-esiintyjiä tällä pallolla (miten moneen asenton naamaa voi vääntää?) ja basisti Shane Embury on about coolein äijä ikinä.

– Insomnium alkaa olla todella iso nimi – ja niin pitääkin One For Sorrow -loistavuuden jälkeen. Bändi keräsi Hellsinki-lavan lähiseudun täyteen faneja eikä porukan tietenkään tarvinnut pettyä. Perkeleen kova keikka. Kova oli myös puolalainen Behemoth, joka päätti Hellsinki-lavan annin lauantain osalta. Ja onhan se Behemothin rumpali Inferno vaan aikamoinen erikoismies, kun miehen toimintaa seuraa lähietäisyydeltä.

– Sonata Arctican kamat olivat jääneet edellisenä iltana Itävaltaan, mutta orkesteri löysi kuin löysikin Helsingistä uudet instrumentit sun muut tilpehöörit. Onneksi näin, sillä yhtye oli eräs koko viikonlopun suosituimmista nimistä.

– Sabaton käytti pääesiintyjä-slottinsa hienolla tavalla ja täräytti vaikuttavan puolitoistatuntisen. Basisti Pär Sundström kertoi alkuiltapäivästä olleensa kipeä jo pitkään, mutta lavalla ei näkynyt merkkiäkään minkäänlaisesta vaisuudesta. Sabatonin hyväntuulisuus on suorastaan merkillistä, sillä jonkun muun bändin toimittamana täsmälleen samat jutut saattaisivat tuntua hyvinkin juustoisilta (esimerkiksi Suomen lipun heilutteleminen lavalla ja jatkuva yleisön kehuminen), mutta falunilaisbändin karismaattinen keulakuva Joakim Broden on näköjään jo niin kokenut kehäkettu, että mies hoitaa tilanteen kuin tilanteen tyylillä. Sabaton otti myös haltuunsa Tuskan "pyroennätyksen" – noin joka toisessa biisissä pyrot paukkuivat melkein enemmän kuin laki sallii.

Sunnuntai

– Suicide Silence ja The Man-Eating Tree vetivät ilahduttavan paljon porukkaa sisään jo alkuiltapäivästä. Kuten myös Apocalyptica – sellisti Eicca Toppinen spiikkasikin, että täällähän on erittäin hyvä meininki jo aamupäivästä (no, tarkemmin sanottuna Apocalyptica täräytti oman tuntinsa kello 14.30 – 15.30). Kunniamaininta rumpali Mikko Sirenille, joka teki taas kerran vaikutuksen – esimerkiksi Overkillin miehetkin kävivät kiittelemässä suomalaisrumpalia kädestä pitäen.

– Amerikkalaiset kaveribändit Baroness ja Skeletonwitch soittivat samoihin aikoihin – eri lavoilla sentään. Ennen keikkaa Baronessin miehet epäilivät musiikkinsa sopivuutta "näin raskaalle festivaalille", mutta hyvinhän tuo riffimyrsky näytti uppoavan. Skeletonwitchin makeankäryinen deathtrash taas toimi loistavasti ainakin sen hetken, mitä yhtyeen parissa tuli vietettyä.

– Overkill astui päälavalle Lamb Of Godin ikävän peruuntumisen jälkeen. Kehäkettu Bobby "Blitz" Ellsworth, tuo thrashin Iggy Pop, ei moista hätkähtänyt ja Overkillin aikana nähtiinkin lähes viikonlopun suurimpia moshpittejä. Onhan se äärimmäisen ilahduttavaa, että "entinen b-luokan thrashpartio" elää elämänsä kevättä kolmenkymmenenvuoden toimintavuoden jälkeen. Ja bändin uusimmat levythän toimivat moitteetta.

– Huoratronin Aku Raski saattoi jännittää ainakin hieman, että miten hänen yhden miehen "Prodigy meets Slayer meets electro" -konekamansa uppoaa Tuskan jengiin. No, hyvin upposi, yllättävänkin hyvin. Esiintymisteltta oli lähes täynnä, moshpitit pyörivät ja jengi suorastaan pettyi keikan lopulta päätyttyä. Lisää kun olisi edelleen kaivattu. Seinän takana samaan aikaan soittaneen Jess & The Ancient Onesin sana on kiirinyt nopeasti, sillä äskettäin ensilevynsä julkaisseen kuopiolaisyhtyeen keikalla oli todella runsaasti porukkaa. Näyttivätpä muutamat yleisön edustajat olevansa lähes ekstaasin partaalla. Ja helvetin hyvä keikkahan se oli.

– Ministry? Sama laulu jatkuu: aivan helvetin kova keikka. Paluun tehneen amerikkalaislegendan Euroopan-kiertue starttasi Helsingistä ja hullu tirehtööri Al Jourgensen oli komeassa iskussa. Ja niin oli muuten hänen yhtyeensäkin. Esimerkiksi kitarapartion soundimaailma ja soiton tiukkuus lähenteli jotakin järisyttävän ankaraa. Tuskan desibeliraja kulki 101:n kohdalla ja tätäkös Ministryn miksaaja (mies tunnetaan erittäin kovasta luukutuksesta) jaksoi ihmetellä ennen keikkaa… Ja taisi se äänenvoimakkuus ainakin pari kertaa lipsahtaa hieman tuon rajan ylikin. Tietenkin vahingossa!