Hollywood Undead
Jäähalli Black Box, Helsinki
27.2.2018
Teksti: Henri Eerola
Faktat tiskiin heti kättelyssä: neljä kuukautta sitten minulla ei ollut kevyintäkään hajua, mikä on Hollywood Undead. Kohtalainen ihme, tiedän kyllä, sillä pelkästään bändin Undead-kappaletta on kuunneltu Spotifyssa 65 miljoonaa kertaa.
Kuitenkin, sattumien summan seurauksena, sain viime lokakuussa eteeni yhtyeen uusimman Five-pitkäsoiton, enkä suoraan sanoen ole kyennyt pitämään korviani siitä erossa. Tulipa samalla otettua tuntumaa neljään aiempaankin albumiin.
”Rap rock” on tulkittava Hollywood Undeadin yhteydessä löyhäksi, lähinnä suuntaa antavaksi viitekehykseksi. Vaikka tämän hetken Hollywood Undead on aiempaa metallisempaa, on sillä edelleen tanssittava ja herkistelevä puolensa.
Hollywood Undeadin imago huokuu kuvissa ja levyllä jopa yliampuvaa gangstailua, mutta lavalla toisiaan väisteli viiden velikullan pataljoona, joka jollain ilveellä kykeni jakamaan parrasvaloa kullekin jäsenelleen tasapuolisesti.
Jäähallikeikan iltana ihmettelin useita yleisön edustajia, jotka olivat ottaneet asiakseen verhota suunsa bandana-huivin alle. Sen toki tiesin bändikuvista, että jonkin sortin naamariryhmä tulisi pian lavalle, mutta kuka soittaisi mitäkin instrumenttia ja kenelle lukuisat erilaiset, kappaleilta kuulemani lauluäänet kuuluisivat?
Keikan aloittaneen, Eminemin Lose Yourselfin mieleen tuovan Whatever It Takesin alussa lavalle saatiin sessiorumpali Matt ”Doctor Stinky” Oloffsonin lisäksi ainoastaan huiviin ja aurinkolaseihin varustautunut Jordon ”Charlie Scene” Terrell, jota toki seurasivat lauluosuuksien lisääntyessä loputkin yhtyeestä. Joista siis kaikki viisi olivat vuorollaan äänessä!
Kuten oli tiedossa, jokaisen herroista (Terrelliä lukuun ottamatta) kasvoja verhosi naamari, mutta näistä luovuttiin heti parin kappaleen jälkeen. Lievästä mystisyydestä luopuminen vei mielestäni pohjaa imagolta, ja olisi ollut astetta kiinnostavampaa seurata muusikoiden edesottamuksia pseudonyymiensä takaa. Asiaa tarkemmin tutkittuani näyttäisi siltä, että yhtye on alkanut uuden albumin myötä suosimaan omilla kasvoillaan esiintymistä myös musiikkivideoissaan.
Keikan edetessä oli helppo huomata, että jotkut muusikot ovat Hollywood Undeadissa huomattavasti merkittävämmässä roolissa kuin toiset. Väkisinkin miettii, olisiko esimerkiksi Dylan ”Funny Man” Alvarezilla tai George ”Johnny 3 Tears” Raganilla sijaa lavalla, elleivät he olisi kolmetoistavuotiaan bändin alkuperäisjäseniä. Kuten tarina kertoo: ”Kaikki, jotka olivat yhtyettä perustettaessa huoneessa ja osasivat soittaa jotakin instrumenttia, kuuluivat bändiin”.
Musiikillisesti Hollywood Undeadin vahvuudet kulminoituvat selkeästi kolmeen henkilöön: jo mainittu Terrell sekä porukan moniosaaja Jorel ”J-Dog” Decker hallitsevat kielisoittimien lisäksi räppäyksen siinä missä laulamisenkin, ja kirkasäänisen Daniel ”Danny” Murillon melodinen laulu on, varsinkin kahden viimeisimmän levyn kappaleilla, enimmän aikaa selkeässä pääosassa.
Hollywood Undeadin albumien laaja skaala eri tyylilajeja (joiden kaikkien pohjaidea toki on bilettää niin perkeleesti) toi miellyttävää dynamiikkaa koko esiintymisen mitalle. Californian Dreamingin aggressiivinen rap metal -tylytys ja War Childin discojytke upposivat yleisöön yhtäläisellä menestyksellä.
Dramaturgian puolesta alkuun ammuttiin rankemmilla raidoilla kovat piipusta, ja vedenjakajana toimineen hyppytuokio Gravityn jälkeen ilmapiiri sai kappale kappaleelta kevyempiä elementtejä. Tosin hetken verran vierailtiin Metallican ja Rammsteinin reviireillä. Hauskana yksityiskohtana kielisoittimia vaihdettiin yhtyeen jäsenten kesken useasti jopa kappaleen aikana. Alvarezia lukuun ottamatta joka ukko soitti jotakin, joskin kitara viihtyi eniten Deckerin ja Terrellin kaulalla.
Lavalle saatiin myös vieraileva kitaristi: ennen Comin’ in Hot -biisiä Terrell pyysi yleisössä olleita kitaristeja nostamaan kätensä pystyyn. Valinta osui omien sanojensa mukaan yli kymmenen vuotta soittaneeseen Juliukseen, joka sitten toden totta soitti seuraavan kappaleen yhtyeen parissa. Toki tätä ennen kaveri esitti bändin ihmetykseksi muikean kitarasoolon.
Hollywood Undeadin konsertti oli sekä viihdyttävä että tunnelmaltaan lämmin ja yhteisöllinen. Bändin imago huokuu kuvissa ja levyllä jopa yliampuvaa gangstailua, mutta lavalla toisiaan väisteli viiden velikullan pataljoona, joka jollain ilveellä kykeni jakamaan parrasvaloa kullekin jäsenelleen tasapuolisesti.