Jokainen meistä kohtaa jossain vaiheessa hetkiä, jotka jakavat elämän kahteen osaan: on aika ennen tätä mullistavaa tapahtumaa, ja sitten on aika sen jälkeen. Tällaisia voivat olla vaikkapa ensirakkaus, lapsen syntymä tai huonompana vaihtoehtona jokin kohtalokas onnettomuus.
Tai sitten hetki voi olla joku pienempi asia. Sellainen, jonka vaikutusta ei heti arvaa, mutta jonka voi myöhemmin todeta muuttaneen koko elämän suunnan.
Itselläni yksi tällainen kokemus oli Guns N’ Rosesin You Could Be Mine -musiikkivideon näkeminen.
Television syytähän sekin oli. Pieneen maalaiskylään asti oli kesällä 1991 ennättänyt kummallinen Music TV, joka esitti musiikkivideoita aamusta iltaan. Commodore 64 -pelien ja He-Man-lelujen parissa kasvanut varhaisteini ihmetteli tuolloin teini-ikään ehtinyttä isosiskoa, joka ihasteli uudelta kanavalta Bryan Adamsin Everything I Do (I Do It for You) -balladia.
Olihan sen Robin Hood -elokuvaa lainannut musiikkivideo aivan viihdyttävä, mutta paljon kovempi isku oli tulossa. European Top 20 -videolistan kärkikahinoissa nimittäin viihtyi myös äänekkäämpi yhtye nimeltä Guns N’ Roses.
Jälkikäteen ajatellen on kummallista, miten itsestään kaikki tapahtui. Minulla ei ollut ympärilläni ketään, joka olisi kuunnellut moista möykkämusiikkia. Kaveripiirin poikia kiinnostivat enemmän tietokonepelit ja piirretyt. Vanhemmat tyytyivät radiokanavien antiin ja iskelmään. Isosisko osasi arvostaa jonkun verran myös raskaita soundeja, mutta Dingo, Eppu Normaali ja Bryan Adams olivat sittenkin lähempänä sydäntä.
Entä minä sitten? Terminator 2 -elokuvan pätkillä ja Guns N’ Rosesin keikkakuvastolla täytetyssä You Could Be Mine -videossa oli kaikki.
Biisin kiihkeä tempo sai veren kuohumaan. Slashin kimakasti vonkuva sähkökitara viehätti vaistomaisesti. Terminator-kuvastosta en tajunnut mitään, mutta helkkarin hienolta sekin näytti.
Kun You Could Be Mine tuli tutuksi, oli helppo siirtyä samalla kanavalla pyörineen Enter Sandmanin pariin. Myöhemmin tutuiksi tulivat Nirvanan Smells Like Teen Spirit ja Pearl Jamin Alive. Raskaista särökitaroista ja jytisevistä rummuista hullaantunut pikkumies etsiytyi yhä kovempien aineiden äärelle, ja kun kaveripiirissäkin alettiin tehdä musiikillisia löytöjä, ilmaantuivat levysoittimeen Megadeth, AC/DC, Therapy?, Paradise Lost, Alice Cooper, Faith No More, Helloween, Iron Maiden, Pantera ja mitä näitä on.
Tässä sitä sitten ollaan. Musiikki-innostuksesta seurasi soittoinnostus, soittoinnostuksesta ensimmäinen bändi, sitten bändien rinnalle tuli ajatus musiikista kirjoittamisesta ja nyt, 30 vuotta myöhemmin, kirjoitan tätä.
You Could Be Minen video tuli kiertoon hyvissä ajoin ennen Use Your Illusion I ja II -albumien julkaisua. Kun lopulta pääsin ostamaan sinikantisen Illusion II:n, sen kuunteleminen oli rehellisyyden nimessä pettymys.
Tutuksi tulleet singlekappaleet toki viehättivät ja aloitusbiisi Civil War teki vaikutuksen, mutta levyltä paljastui kosolti täytekappaleita, joiden yli olen sujuvasti hypännyt kaikki nämä vuosikymmenet. Lisäksi säätäisin mielelläni lain, joka kieltäisi kammottavan Knockin’ on Heaven’s Door -coverin esittämisen missään julkisella paikalla raipparangaistuksen uhalla.
Mutta You Could Be Mine? Se toimii aina vain. Kappaleen rumpuintro saa edelleen vääntämään äänenvoimakkuutta ylöspäin. Biisistä ei vaihtaisi mitään pois eikä siihen toivoisi mitään lisää – se on niin täydellinen palanen rockmusiikkia kuin mikään äänitetty musiikkiesitys voi olla. Eriäviä mielipiteitä saa esittää, mutta ne ovat vääriä.
Nyt omat lapseni ovat varttuneet lähelle sitä ikää, missä olin itse GNR-hurahduksen aikaan. Tietenkään en ole malttanut olla tekemättä ihmiskoetta lapsiparoilla. Eräänä päivänä laitoin muina miehinä You Could Be Minen videon Youtubesta telkkariin.
Eipä siitä mitään sen valmiimpaa tullut. Rivakkatempoinen musiikki näytti pikemminkin hermostuttavan kuin innostavan nuoria kuulijoita. Terminator-kuvastokin lähinnä pelotti pyssyineen ja irvistävine robottikalloineen.
Ei se mitään. Tämä oli minun käänteentekevä hetkeni, jälkikasvu löytäköön omansa.
Sehän elämässä onkin kiinnostavaa. Jos tämä tarina opetti mitään, niin sen, että elämän suuret mullistukset voivat tapahtua äkkiarvaamatta ja yllättäen.
Uskomattomia asioita saattaa vaania minkä tahansa nurkan takana tai napin painalluksen päässä, kun vain pitää mielen avoinna sekä silmät ja korvat auki.