ADEMA: Adema

Arvio julkaistu Soundissa 10/2001.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Tässä pari esimerkkiä siitä kuinka vaihtoehtoisen raskasrockyhtyeen ura voi lähteä nousuun ennen kuin ensimmäistäkään nuottia on omasta tuotannosta vingautettu.

Arvio

ADEMA
Adema
Arista

Tässä pari esimerkkiä siitä kuinka vaihtoehtoisen raskasrockyhtyeen ura voi lähteä nousuun ennen kuin ensimmäistäkään nuottia on omasta tuotannosta vingautettu. Ademan vokalisti Mark Chavez sattuu olemaan Kornin Jonathan Davisin velipuoli ja Alien Ant Farmin paikka maapallon soittolistoilla varmistui Michael Jackson -cover Smooth Criminalilla. Näin molempien bändien nimet kilauttavat kelloa, vaikkei juuri kukaan ole päässyt yhtyeiden tasoa oikeasti testaamaan.
Adema vetää näistä kahdesta pidemmän korren. Bändin suoraviivainen ja vanhakantainen metallinkalskeinen perusrock on sievistelemätöntä ja pienissä annoksissa hyvinkin tehokasta rymistelyä. Biisimateriaali on kuitenkin tasapaksua ja kelvoton lyriikkanikkari laskee yhtyeen osakkeiden arvon vain hieman Soneran vastaavien yläpuolelle. Taas tuska kaivertaa sisintä, luopumispäätös elämästä tehty, kanssaihmisten petollisuus kirvelee ja sitähän ei hulluksi tulematta kestä. Mielikuvaksi ympäripyöreästä ahdingon levittämisestä jää, että sanoituslinja on muotoutunut nykyiseksi, kun muutakaan sanottavaa ei keksitty. Oikein tulee ikävä 80-lukua, jolloin Ademan kaltaiset orkesterit kertoivat elämän prioriteeteistaan vilpittömästi pysyen pillu & bileet -akselilla. Mutta jos Linkin Park ja Staind ovat menstyneet liki samoilla ansioilla, ei Ademan samaan joukkoon puskeminen olisi oikeusmurha.
Sen sijaan Alien Ant Farm on vain hemmetin tylsä. Asiaa ei auta, että yhtye pukee musiikkinsa semijammaavaan Led Zeppelin -poljentoon, joka toki rullaa kiitettävästi, mutta leimaa tämän osaston orkesterit mielikuvituksettomiksi tolloiksi, vaikka kiinnostusta kilpaurheiluhenkiseen virtuositeettiesittelyynkiin on havaittavissa. Peruskiva rokkaaminen ei viisareita väräytä etenkään kun vokalisti Dryden Mitchell yliteatraalisine ähinöineen suuntaa katseensa elämää suurempien rockvaikuttajien joukkoon. Yllättävää ei siis ole, että se Smooth Criminal on kaikessa väkinäisyydessäänkin levyn kelvollisinta kuunneltavaa. Ja kun öklöttävän imelää bionivaskaa selaa, käy ilmi, että ANThology (mikä neronleimaus tämäkin!) on itse asiassa julkaistu Papa Roachin New Noize -levymerkillä vain kiitollisuudenvelasta omaan keskinkertaisuuteensa tarpomaan jääneille kavereille. 

Lisää luettavaa