Vesterinen Yhtyeineen jatkaa tutulla ja turvallisella tiellä. Liian hiljaista on turruttavan toimivaa ja yllätyksetöntä viihteellistä iskelmäpopia. Kaikki on tehty ennenkin, mutta nyt myös sen verran huolellisesti, ettei kokonaisuus varsinaisesti ärsytä.
Sanoituksissa viljellään jälleen tuttua höpsöttelyä ja tarkoituksenmukaista kömpelyyttä. Vesterinen on se hahmo, joka löytää ”ei S-etukorttia” -näppäimen, selailee pornoa ja kompastelee arjen detaljeihin. Ongelma on, että porno-sanan kaltaiset irtiotot eivät vieläkään toimi vaan särähtävät korvaan yhtä vaivaannuttavasti kuin vastaavat yritykset muualla suomipopissa.
Yhtyeen vahvuus on edelleen melodioissa ja soitannassa. Soittimia on paljon – torvia, viuluja, huiluja ja muita – ja niitä soitetaan rehellisesti. Parhaimmillaan levy on loppupuolella: ilmavan balladinomainen Tuuripeliä on parasta Vesteristä hetkeen. Myös menevä Pöllöille kyytiä kantaa radiohitin potentiaalia.
Liian hiljaista ei hetkauta tai yllätä, mutta se toimii. Vesterinen Yhtyeineen on asemassa, jossa keikkapaikat täyttyvät julkaisusta riippumatta, eikä tämä levy muuttane tilannetta suuntaan tai toiseen. Kappaleet tuntuvat jälleen tekstejään suuremmilta – ja juuri siinä piilee yhtyeen sitkeä vetovoima.
