Florence Welch löi itsensä läpi Florence + the Machinen dramaattisella toisella albumilla Ceremonialsilla (2011). Uransa alkuvuosina hänestä povattiin Kate Bushin ja Tori Amosin manttelinperijää, mutta viimeistään Everybody Screamin myötä vertaukset voi alkaa kuopata.
Levyn tuotannosta vastaa esimerkiksi Taylor Swiftin ja Ed Sheeranin julkaisuilta tuttu Aaron Dessner, ja jälki on särmätöntä keskitien poppisoundia. Jos levyn äänimaailma on tylsä, sitä ovat sen biisitkin. Kun kakkossinkku One of the Greatsissä kritisoidaan mitäänsanomatonta musiikkia tekeviä maailmantähtiä, tulee väkisinkin mieleen, että peiliin katsomisen paikka voisi olla tässä.
Everybody Scream on pelkistetty, yllättävän kitarapainotteinen ja enemmän sanoituksiin kuin sävellyksiin keskittynyt levy. Muutaman biisin (Perfume and Milk, Buckle) sovitukset ovat jopa demomaisen keskeneräisiä, mutta studiokiilto vie niistäkin välittömyyden tunteen.
Edelliselle Dance Feverille (2022) oli eksynyt muutama todella hieno biisi, mutta Everybody Screamiltä niitä on turha etsiä. Toinen tähti tulee paikoitellen (Witch Dance, You Can Have It All) erittäin taitavasti kirjoitetuista sanoituksista.
