Levyarvio: Ei vieläkään asiaa Tori Amosin manttelinperijäksi – Florence Welch tekee hienoja lauluja kuninkaista, mutta kierrättää liikaa tuttuja ideoitaan

Florence + The Machine
Dance Fever
Polydor

Dance Feverin avaa ja päättää erinomainen kappale kuninkaasta. Ensimmäisellä biisillä Kingillä kuningas on Florence Welch itse: ”I am no mother, I am no bride, I am King.” Uhmakkaasta ensivaikutelmastaan huolimatta biisi ei lopulta kerro paikan lunastamisesta miehille suunnitellussa maailmassa, vaan siitä kuinka unelmat tavallisesta perhe-elämästä joutuu uhraamaan taiteen vuoksi.

Jos levyn ensimmäisellä biisillä käsitellään elämän uhraamista taiteelle kylmän intellektuaalisesti, palataan samaan teemaan selvästi raadollisemmin levyn päättävällä Elvis Morningilla, jonka kuningas on taiteilijaelämän nuorena tappama Elvis Presley. Kun Welch pohtii Kingillä analyyttisesti lasten hankkimisen ja taiteilijauran yhteensovittamista, vertaa kertojaääni Elvis Morningilla itseään Elvikseen ja makaa huonossa hapessa hotellihuoneen kylppärin lattialla toivoen selviävänsä seuraavana päivänä lavalle, tai edes olevansa aamulla vielä hengissä. ”I never got to see Elvis / I just sweated it out in a hotel room / But I think the King would have understood why I never made it to Graceland.”

Noustakseen ikuisten vertailukohtiensa tasolle Welchin täytyisi luottaa omaan visioonsa enemmän, vaikka se tarkoittaisikin vaikeammin lähestyttäviä biisejä.

King ja Elvis Morning ovat kaksi Florence + The Machinen uran ehdottomasti parhaimpiin lukeutuvaa sävellystä. Valitettavasti Dance Feverin neljääntoista biisiin mahtuu myös todella paljon singlejen Freen ja My Loven kaltaista filleriä, joka vain kierrättää aiemmilta levyiltä tuttuja sointukulkuja ja sovitusideoita.

Welch on suurin piirtein saman ikäinen kuin Tori Amos oli äänittäessään Boys For Pelen, ja levyjen teemoissa ja asenteessa on jotain samaa. Boys For Pelen seikkailullisuuden ja hulluuden sijaan Dance Fever on kuitenkin enimmäkseen konventionaalista ja kohteliasta musiikkia.

Osasyyllinen tähän on varmasti radiokelpoisiin soundeihin ja sovituksiin erikoistunut tuottaja Jack Antonoff. Noustakseen ikuisten vertailukohtiensa Tori Amosin ja Kate Bushin tasolle Welchin täytyisi luottaa omaan visioonsa enemmän, vaikka se tarkoittaisikin vaikeammin lähestyttäviä biisejä.