Arvio: Mayhem on yhä voimatekijä genressä, jonka perustuksia se on ollut valamassa

Liturgy of Death tarjoaa kylmänbrutaaleja biisimyrskyjä.
Arvio julkaistu Soundissa 1/2026.
Kirjoittanut: Toni Keränen.

Arvio

Mayhem
Liturgy of Death
Century Media

Norjalaisen black metalin ydinjoukkoihin kuuluva Mayhem on käynyt läpi vaatimattomasti sanoen kirjavia vaiheita, ja bändin toiminta on ollut 1990-luvun kaoottisten aikojen jälkeenkin katkonaista. Aktiivisenakaan yhtye ei ole ollut kaikkein tuotteliain levyttäjä, ja Liturgy of Death -albumia on saatu odottaa reilut kuusi vuotta sitten loistavan Daemonin.

Kuten mainitulla ja sitä edeltäneellä Esoteric Warfarellä (2014), sävellysvastuu lepää vahvasti vuodesta 2011 asti mukana olleen kitaristi Telochin harteilla. Toisena avainelementtinä on jälleen paljon pidempiaikaisen jäsenen Attila Csiharin omaperäinen black metal -tulkinta.

Jo nämä tekijät ovat niin äärimmäisessä iskussa, että se varmistaisi levylle kiitettävän arvosanan, mutta kyllähän ensi vuonna 57 täyttävän Hellhammerin rumputulituskin on yhä jopa hämmentävän raivokasta.

Vaikea sanoa, mikä lopulta on sitä ”todellisinta” tai aidointa black metalia, mutta Propitious Deathin ja sinkkunakin julkaistun Weep for Nothingin kaltaiset kylmänbrutaalit biisimyrskyt varmistavat, että Mayhem tullaan lukemaan jatkossakin voimatekijäksi genressä, jonka perustuksia se on ollut valamassa.