Koomaan voi jäädä ikuisesti, mutta koomasta voi myös toipua täysin. Pisimpään koomassa on ollut puolalainen rautatieläinen Jan Grzebski, joka oli koomassa 19 vuotta 1988–2007, mutta heräsi ja toipui.
Koomasta heräämistä on kiehtovaa kuvitella: Ympäristö ja ihmiset ovat muuttuneet, oma ulkomuoto on muuttunut, mutta mieli ei ole elänyt muutosten mukana. Miten elää omaksi se historia, mikä välissä on kulunut?
En tiedä onko Koma Saxo -yhtyeen liideri Petter Eldh kelannut ollenkaan tällaisia, mutta jotakin tekemistä muistin ja unohtamisen kanssa Post Komalla on.
Post Koma on kaukana perinteisestä jazz-soitosta, jossa bändi istuu huoneessa ja soittaa sävellyksensä toisensa jälkeen. Studiossa luotu progressiivisesti polveileva ja sangen psykedeelinen kokonaisteos suodattaa itseensä vaikutteita muun muassa hiphopista, drum’n’bassista, IDM:stä, electronicasta ja folkista, joita se hyödyntää vapaiden improvisaatioiden lähtökohtina.
Post Koma on basisti-säveltäjä Petter Eldhin pitkällisen äänitutkimuksen huipentuma, jonka tuloksena on omalaatuinen musiikkivisio, josta harvoin arvaa, mitä tulee seuraavaksi. Toisinaan se ei ole kaukana esimerkiksi Makaya McCravenin klubijazzista.
Post Koma saa pohtimaan sitä, mikä on kielen suhde musiikkiin. Ja vielä enemmänkin: miten musiikki toimii kielen tavoin muodostaessaan muistoja?
