Puhtaan subjektiivisesti arvioiden Peter Perrettin The Only Ones ja Buzzcocksista eronneen Howard Devoton Magazine edustivat 70-luvun lopun punkin ja new waven välisen siirtymävaiheen parasta brittirockia. The Only Onesin hajottua vuonna 1982 Perrettin uraa varjosti pitkään vakava huumeriippuvuus lukuisine terveyshuolineen. Soolouran harvat julkaisut tai The Only Onesin paluuyritykset ilman uutta musiikkia eivät kantaneet, mutta How The West Was Won -albumilla (2017) ja sitä seuranneella Humanworldillä (2019) Perrett nousi lopulta lauluntekijänä entiselle tasolleen.
Tuplalevyn mittaisella The Cleansingillä 72-vuotias Peter Perrett haluaa Johnny Cashin viimeisten julkaisujen laadukkuudesta inspiroituneena jättää itsestään arvokkaan kuvan. Monotonisella rytmillään Perrettin suurinta innoittajaa, The Velvet Undergroundia loisteliaan yksinkertaisesti sivuava I Wanna Go With Dignity tiivistää olennaisimman. Perrett ei halua yliajalle luovuuden kehäraakiksi. ”I don’t want to overstay my welcome”.
Perrettin laulussa Lou Reedin newyorkilainen lakonisuus jalostuu etelä-lontoolaiseksi flegmaattisuudeksi. Tulkinnat ovat välillä hauraita, mutta itseään korostamaton soitto luo biiseille sympaattiset raamit. Perrettin omien poikien lisäksi The Cleansingillä ovat mukana muun muassa Johnny Marr, Fontaines D.C.:n Carlos O’Connell ja Primal Screamin Bobby Gillespie.
There For Youlla Perrett ylistää ilmeisen hyvästä syystä 56 vuotta rinnallaan pysynyttä vaimoaan, mutta levyn 20 kappaleesta löytyy myös kriiittistä äänenpainoa. Survival Mode antaa hyödyllisiä ohjeita etenkin somessa sovellettaviksi: ”Can’t communicate with rage”, ”Keep that anger in it’s cage.”
Osin huolestuttaviakin ajatuksia herättävän The Cleansingin pysäyttävimmän laulun Peter Perrett kohdistaa itseensä. Tunnustuksellinen All That Time osoittaa syvää katumusta menetetyistä vuosista: ”All that time I thought I was having fun”, ”Just another wasted life, shit happens”, ”All that time can never be replaced, specially when your mind is erased.”
