Pulp on palannut 24 vuoden tauon jälkeen, joskin vähän eri kokoonpanossa. More on sitten Freaksin (1987) ensimmäinen Pulp-albumi ilman vuonna 2023 kuollutta Steve Mackeyä. Mukaan ovat liittyneet laulaja Jarvis Cockerin projektissa Jarv Isissa vaikuttaneet basisti Andrew McKinney ja viulisti Emma Smith. Studio Orbbissa Englannissa äänitetyn levyn moderni soundi on sekoitus Jarvisin soololevyjä ja Pulpin eri aikakausia.
Vaikka single Common People toi Pulpin valtavirtaan vasta brittipopin aallonharjalla vuonna 1995, bändi oli aloittanut jo 1978 ja ehtinyt kokea useammankin muodonmuutoksen. Jos ensimmäinen albumi It (1983) tarjosi vähän epäonnistunutta Cohen-pastissia, klaustrofobinen goottilevy Freaks lukeutuu Pulpin parhaisiin. Yhtä hienolla Separationsillä (1992) bändi yhdisteli tarinallisia biisejään acid houseen. Vasta His ’n’ Hersillä (1994) Pulp löysi kuitenkin soundin, josta se tunnetaan.
More alkaa Separationsin tunnelmat mieleen tuovalla, elektronista äänimaailmaa hyödyntävällä Spike Islandilla. Toisella biisillä Tinalla kuullaan freaksmäisen pahaenteisiä sointukulkuja. Eniten More muistuttaa kuitenkin Pulpin kahta edellistä levyä, We Love Lifea (2001) ja This Is Hardcorea (1998).
Loppupuolen Partial Eclipse ja A Sunset olisivat sopineet musiikillisesti ensin mainitulle. Temaattisesti palataan ennen muuta jälkimmäisen tunnelmiin. Jos vanhenemisen teemoihin keskityttiin This Is Hardcorella keski-iän kriisin näkökulmasta, Morella 61-vuotias Jarvis Cocker lähestyy aihetta eri vinkkelistä. Baarielämän ja hampaat irvessäkin bilettämisen sijaan ollaan pehmeämmillä linjoilla, kuten Got to Have Love osoittaa: ”Without love, you’re just jerking off inside someone else.”
Tina muistuttaa sanoitukseltaan This Is Hardcoren Sylviaa, mutta päähahmon vaikean elämän käsittelyn sijaan laulun tragiikka löytyy menetetystä ajasta ja tapahtumattomista asioista. Jos Tina kalpenee Sylvian rinnalla, se johtuu vain siitä, että jälkimmäinen on ehkä koko Pulpin katalogin paras biisi.
More sekoittaa kauniita melodioita, nokkelia sanoituksia sekä akustisia ja elektronisia elementtejä tavalla, joka tuo mieleen Arab Strapin comebackin jälkeiset levyt. Mutta siinä missä Arab Strap on palannut täyteen tehoonsa, Pulp suhtautuu tulevaisuuteensa ambivalentimmin. Bändi ei vielä tiedä, jääkö More sen viimeiseksi julkaisuksi vai tuleeko sille jatkoa.
Cockerin soolojulkaisut ovat olleet erittäin hyviä, mutta jotain maagista tapahtuu, kun Pulpin jäsenet kokoontuvat yhteen, eikä tuo magiikka ole himmentynyt. Toivottavasti bändi päättää jatkaa, sillä mainion Background Noisen tapaiset biisit todistavat, että Pulp pystyy edelleen löytämään uusia yllättäviä polkuja ja olemaan samalla tunnistettava itsensä. Jos yhtyeen taru kuitenkin loppuu, More on paljon puolikuntoista We Love Lifea komeampi päätös sen uralle.