"Kaksi ällistyttävää konserttia yhdellä dvd:llä" – niin lupaa kansiteksti eikä liioittele lainkaan. Niistä kumpainenkin on koettu Lontoossa: ensimmäinen on vuonna 1995 Brixton Academyssa ja jälkimmäinen vuonna 1998 Finsbury Parkissa. Aiempi dokumentoi Pulpin brittipop-huuman aallonharjalla, myöhempi krapulaisen This Is Hardcore -albumin jälkeen. Yhteensä esityksillä on mittaa yli kolme tuntia ja päällekkäisyyksiä vain muutaman hittibiisin verran. Näin hengästyttävään pakettiin ei mitään bonuksia osaa edes kaivata. Ultimate Live on erinomainen aihetodiste Pulpin ja samalla koko brittipop-liikkeen puolesta. Yhtyeen ironinen ja terävä musiikki ei kuulosta lainkaan vanhentuneelta ja rillipäisessä Jarvis Cockerissa sillä oli ainakin Brett Andersonin ja Liam Gallagherin tasoinen keulakuva. Suosio ja hysteria eivät kuitenkaan sopineet Cockerin ajatusmaailmaan ja ehkä juuri siksi puistolavalta pauhaava romahduksen alkusoitto puraisee kovemmin. Pulpin paahtaessa Brixton Academyssä suurimpia hittejään (Babies, Disco 2000, Common People…) kaikki on vielä hyvin, liiankin hyvin.
PULP: Ultimate Live dvd
PULP
Ultimate Live dvd
Universal
Arvosana 4/5 tähteä
Arvio julkaistu Soundissa 09/2005.
Muut artistin levyarviot
PULP – More
Arvosana 4/5 tähteä
PULP – Pulped 83-92
Arvosana 3/5 tähteä
PULP – We Love Life
Arvosana 4/5 tähteä
PULP – Ultimate Live dvd
Arvosana 4/5 tähteä
PULP – The Peel Sessions
Arvosana 4/5 tähteä