Rättö ja Lehtisalo palaa näköjään 13 vuoden levytystauolta, joskin asian hahmottamista haittaa kaksikon jatkuva aktiivisuus muiden projektien parissa. Herttakolmonenkin koostuu vain osaksi uudesta materiaalista: se on viimeaikaisen keikkasetin toisinnos studiossa. Riisutussa esillepanossa Rättö laulaa, Lehtisalo käsittelee syntikoita ja Tomi Leppänen tahdittaa.
Herttakolmonen on hyvä ja helppo johdatus tähän sekoiluun. Oikeastaan se on viihdemusiikkia ihmisille, joilla on erilaisempi käsitys viihteestä. Tai heille, joiden mielestä vanhanaikaisista syntikoista lähtee kivoja soundeja, kuten niistä enimmäkseen lähteekin. Rättö hoitaa seremoniamestarin roolinsa rutinoituneen näyttelijän tavoin. Tyypeillä tuntuu olleen hauskaa levyä tehdessä.
Eikös kyseessä olekin Porin sankareiden mittapuulla pop-projekti, joka toimii parhaiten yksittäisinä kappaleina. Niistä Safiiri ja teräs nousee uutuutena R&L:n valiojoukkoon. Samanniminen tv-sarja on tosin jotenkin ilmeinen referenssi.
Mutta ei se paljoa haittaa, ellei odota mullistavaa teosta. Herttakolmonen tuo soidessaan auringon huoneeseen. Vain Valonnopeuden pitkä uudelleenlämmittely lopussa maistuu turhalta.
