Arvio: Sävellykset ovat yhdentekeviä ja bändi soittaa rautakangen svengillä – Jethro Tullin uutuus on aneeminen esitys

Jehtro Tull
The Zealot Gene
Inside Out

Vuonna 2014 Ian Anderson julisti Jethro Tullin lopettaneen, mutta tässä sitä ollaan. Perusteet: Andersonin nykyinen taustabändi on pysynyt samana pidempään kuin mikään muu Tull-kokoonpano, joten kuulemma olisi hölmöä julkaista ”pelkkä” soololevy. Okei!

Viime vuosien sooloillaan Anderson on ihmetellyt maailman menoa. Vuoden 2012 Thick as a Brick 2 (!) ruoti pankkikriisin jälkeistä maailmaa ja vuoden 2014 Homo Erraticus käsitteli esi-brexitiläistä Britanniaa. Tämä levy pohtii ”jakautunutta” maailmaa raamatullisten vertausten kautta. Ajanlaskun alussa toimineita selootteja kutsuttiin Uudessa testamentissa ”kiivailijoiksi”, ja nythän elämme ”kiivailun” aikaa – tai jotain!

Anderson on edelleen vetoava, vanhahtava tarinankertoja. Esimerkkinä Sad City Sisters, joka voisi olla kansanballadi. Joskus hän kirjoittaa ihan hyviä riffejä, kuten The Betrayal of Joshua Kynde. 74-vuotiaan ykkösschtick, huilunsoitto, sujuu edelleen upeasti.

Valitettavasti Andersonin vetreys ja mielikuvitus eivät The Zealot Genea pelasta. Sen sävellykset ovat hemmetin yhdentekeviä, nyky-Tull soittaa rautakangen svengillä ja soundit kuulostavat halvoilta preseteiltä. Näin ollen bändille näyttää käyneen kuin monelle muullekin edelleen veivaavalle progejuhdalle: se on itse itsensä tribuutti.