Viimeisen kappaleen loputtua olo on hengästynyt. Päällimmäisenä on ajatus: tällaista albumia ei ole Suomessa aiemmin julkaistu. Pakko muuttua manifestoi viime aikoina paremmin näyttelijänä tunnetun Elsi Sloanin poikkeuksellisen omaäänisenä muusikkona.
Sloanin oma persoona saa albumilla seurakseen suuren joukon muita tekijöitä. Hän on ikään kuin antanut laulunsa monenlaisten tuottajien ja muusikoiden käsiin, jolloin lopputuloksessa soivat sulassa sovussa muun muassa orgaaninen folk, moderni pop, äänekäs rock sekä spoken word ja rap. Ja onpa mukana pari ääneen luettua ilmastokriisiä kommentoivaa kirjettäkin.
Albumin alkukolmannes on todella vaikuttava keskenään erilaisten, vahvojen kappaleiden kokonaisuus. Puolivälissä tunnin matkaa rakenne hajoaa, varmasti tarkoituksellisesti, mikä luo albumille juuri sen ainutlaatuisen olemuksen, mutta samalla se tekee levystä vaikeasti hahmottuvan ja kuuntelukokemuksena raskaasti etenevän kokonaisuuden.
Sisällön painavuutta sekään ei vähennä. Sloanin tarpeen mukaan kiivaasti, kuulaasti tai hauraasti laulamat tekstit kertovat tärkeitä ja koskettavina välittyviä kokemuksia identiteetin rakentumisesta, rakkauden subjektiivisten ja universaalien totuuksien löytymisestä sekä matkaa värittäneistä kriiseistä.