Ruotsalainen garage punk -yhtye The Hives on yksi ensimmäisistä bändeistä, jotka tutustuttivat minut punkmusiikkiin. Yhdeksänkymmentäluvun alussa perustettu yhtye julkaisi edellisen levynsä vain kaksi vuotta sitten, ja seitsemännen albumin ilmestymistä ennakoi kolme tasaisin väliajoin julkaistua singleä.
The Hivesin nopeatempoinen ja rosoinen soundi vaatii kuulijan huomion alusta lähtien. Vuodet ovat kohdelleet laulaja Pelle Almqvistia hyvin, ja hänen särmikäs äänensä on yhä se elementti, joka hallitsee kappaleita. Kuten aina, raidat pidetään lyhyinä ja ytimekkäinä, vain muutama niistä ylittää kolmen minuutin rajapyykin. Ajoittain biisien toivoisi jatkuvan pidempäänkin – loistavana esimerkkinä O.C.D.O.D. – ja levy on ohi ennen kuin huomaakaan.
Bändin jokainen albumi on kuin suoraa jatkoa edelliselle, mutta silti musiikki ei tunnu toistavan itseään. Kuluneista vuosista huolimatta kappaleissa kuulee edelleen sen vuosituhannen vaihteen garagerockin, joka sai rakastumaan yhtyeeseen.
The Hives todistaa tietävänsä yhä, miten homma hoidetaan.
