Soolokitaratulkinnoilla yleisesti tunnustetuista tai pienempien piirien jazz-standardeista on usein taipumusta taistella kovasti kitaran vajavaisuuksia vastaan. Topias Tiheäsalo on tehnyt levyn, joka nojaa kitaran – nimenomaan sähkökitaran – ainutlaatuisiiin vahvuuksiin. Tämän levyn standardit on sekä valittu että soitettu hyvin persoonallisella otteella.
Levyn sävellykset ammentavat suurimmaksi osaksi modaalisen ja vapaamman jazzin alueilta, esimerkiksi John Coltranelta, Ornette Colemanilta ja Albert Aylerilta. Tämä ei ole tyypillisin lähde soolokitaristeille. Duke Ellingtoniltakin on valittu biisi tonaalisesti seikkailunhaluisemmalta laidalta.
Kuten nimi jo enteilee, tulkinta on rakennettu riisumalla sävellykset kaikesta ylimääräisestä, luihin saakka. Tulkinta ei pyri tekemään viidellä sormella ja kuudella kielellä samaa minkä kymmenellä sormella ja 88:lla koskettimella. Sovitukset pureutuvat olennaiseen ja joskus se olennainen onkin tilaa. Myös kitaran perimmäisestä luonteesta perkussiivisena soittimena otetaan välillä kaikki ilo irti.
Mutta ehkä hienointa on, että Skeletonsilla tehdään kerrankin sähkö selkeän kuuluvaksi. Soundissa kuuluu putkivahvistimen roso, jokaisen nuotin syttyessä ja sammuessa.
Syntyi ajatus, että näille sävellyksille ei tekisi paljoakaan: antaisi niiden olla, etsisi niiden olemusta yhdellä nuotilla, soundilla, soinnilla.
Mitä hait valitessasi sävellyksiä tulkittavaksi tälle levylle?
– Alussa oli ajatus Derek Baileyn balladilevystä 2000-luvun alusta: että soittaisi free-jazzin balladeja jonkinlaisena vaihtoehtoisena, vastakkaiseen suuntaan etenevänä versiona Baileyn lähestymistavalle – kuin kolikon kääntöpuolena tuolle levylle. Syntyi ajatus, että näille sävellyksille ei tekisi paljoakaan: antaisi niiden olla, etsisi niiden olemusta yhdellä nuotilla, soundilla, soinnilla.
Onko saksofoni sinulle erityisen läheinen soitin?
– Kyllä. Se on 1900-luvun keskeisin soitin: se ei ole ainoastaan afroamerikkalaisen musiikin sielu, vaan totta kai myös vapaan jazzin syvimmässä ytimessä. Se voi repiä ilma ja venyttää ääntä – ääntä voi muovata kuin veistosta. Soundi voi olla raaka, rujo, voimakas, mutta se voi myös honottaa, epäröidä ja laulaa itkien. Kuiskauksia ja huutoja. Sen voima on akustinen ja siksi sitä ei voi jäljitellä… Roscoe Mitchell, Albert Ayler, Steve Lacy, Jimmy Lyons, John Coltrane, Frank Lowe, Evan Parker, Matana Roberts, Frank Wright, Isaiah Collier, Charlie Rouse, Fred Anderson, Joe McPhee, Ornette Coleman… Saksofonin voima ja monimuotoisuus on hämmentävää.
Kolme on hyvä numero. Mitkä kolme kokemusta toivoisit kuuntelijalle levysi parissa?
– Kokemus rauhasta, kokemus kosketuksesta, ja kokemus ajasta.
Teksti: Arttu Tolonen