THE ASSOCIATION: Just The Right Sound – Anthology

Kun vuonna 1999 USA:ssa julkaistiin Top 100 -lista vuosisadan soitetuimmista kappaleista radiossa ja tv:ssä, löytyi listalta peräti kolme The Associationin laulua, Never My Love jopa sijalta 2! Ainoastaan The Beatlesilta ja Simon & Garfunkelilta oli listalta useampi kappale. Siitäkin huolimatta soft-rockin ja folk-popin maastoon sijoittuva The Association on jäänyt nykyisin suuren yleisön tietoisuudessa tunnetumpien aikalaistensa varjoon. Jos tuotannon nihkeä saatavuus cd-formaattina on ollut vähääkään tämän takana, on Rhino nyt korjannut asian tällä hienolla tuplakokoelmalla.

Ilmeisesti oikeuksien puuttumisen takia ei yhtyeen ensimmäistä varsinaista singleä levyiltä löydy, vaan varhaisin raita on kakkossinkku One Too Many Mornings, varsin standardi Dylan-cover. Sekin kuitenkin antaa jo esimakua The Associationin tavaramerkiksi muodostuneista monimuotoisista lauluharmonioista. Näihin kun vielä lisättiin erittäin kunnianhimoiset sovitukset, oli The Association-soundi kasassa. Henkilö, joka auttoi bändiä oivaltamaan tämän, oli sittemmin soft-rockin jumalaksi noussut Curt Boettcher. Tällöin vasta 21-vuotiaan Boettcherin ja hänen vuokraamiensa studiomuusikoiden avulla saatiin aikaiseksi ensilevy And Then… Along Comes The Association. Tyylikäs kokonaisuus on hienosti edustettuna kokoelmalla kahden samalta aikakaudelta peräisin olevan ennen julkaisemattoman raidan kera. Mukana tietenkin myös Along Comes Mary, joka on kuulijasta riippuen oodi joko jazztupakalle tai Neitsyt Marialle.

Hyvin sujuneen yhteistyön jälkeen The Association päätti kuitenkin näyttää Boettcherille ovea, koska tunsivat tämän hautaavan bändin oman ääneen ja tuottajaksi hankittiin kitaristi Jim Yesterin veli Jerry, myöhempien aikojen Lovin Spoonful -mies. Samalla päätettiin hoitaa soittopuoli itse. Lopputuloksena syntynyt Renaissance ei poikinut edeltäjänsä kaltaisia hittejä eikä jälkikään ollut yhtä hienostunutta. Anthologylle onkin siltä päätynyt vain kuusi kappaletta. Pelastajaksi löytyi demosessioitten kautta tuottajaksi löytynyt Bones Howe, jonka myötä siirryttiin taas käyttämään studiomuusikoita. Yhteistyön tuloksena aikaansaatiin kaksi yhtyeen hienointa levyä, vajaan vuoden sisällä toisistaan julkaistut Insight Out ja Birthday. Ensin mainittu poiki jättihitit Windyn ja Never My Loven, joista yllättäen kumpikaan ei ollut yhtyeen jäsenten sävellyksiä. Päätyihän kaikilta bändin jäseniltä vahvoja kappaleita singleiksi asti, basistia lukuun ottamatta.

Birthdayn myötä The Associationin tähti alkoi hiljalleen himmetä. Ennen hajoamistaan The Association ehti kokeilla elokuvamusiikkia, country rockia ja hieman progeakin vaihtelevalla menestyksellä. Alkuperäiskokoonpano (miinus huumeisiin kuollut basisti) teki vielä 80-luvun alussa comebackin Bones Howen tuottamalla Dreamer-singlellä, joka myös kokoelmalla kuullaan. Vanha tähti tuikki vielä kerran.