DR. FEELGOOD: Singled Out – U.A./Liberty A´s, B´s & Rarities

Olipa kerran niin suoraviivaisen aggressiivinen r&b-bändi, ettei edes punk-aikoina pärskynyt räkä tarttunut heidän patinoituneisiin pikkutakkeihinsa. Heidän kolmas albuminsa oli livedokumentti, joka iskeytyi brittilistalle suoraan ykköseksi. Monet tuikeat singlehitit takasivat vakipaikan uudelleenjulkaisujen taivaassa.
Uusin kolmen cd:n kooste listaa mekaanisesti vuosien 1974-81 singletuotannon, ensin a-puolet ja sitten kääntöpuolet. Kolmoslevyltä löytyvät hajanaiset harvinaisuudet, joten kokoelman täysipainoisuus murenee kiekko kiekolta. Ykköslevy on aivan täyttä murhaa kautta Wilko Johnsonin ja Gypie Mayon kitaristikausien Johnny Guitarin erinomaiseen Waiting For Saturday Night -näytteeseen asti. Roxetten parissa jytisee niin studiossa kuin livenäkin, mutta Milk And Alcohol -uusioversio (1989) on turha. Singlenä tai liveharvinaisuuksina julkaisemattomista avainbiiseistä kaipaa kipeästi oikeastaan vain kappaleita Going Back Home ja That's It, I Quit.
Useimmat b-puolet täyttävät ilahduttavan hyvin paikkansa horjumattomien voimahittien rinnalla. Erityisiä herkkuja ovat coverit Route 66, Looking Back, Wilkon parhaisiin kuuluvat I Don't Mind ja Keep It Out Of Sight, Mayon levottoman rankat iskubiisit Take A Tip, Every Kind Of Vice ja jopa merkillinen instrumentaali Keeka Smeeka. Down At The (Other) Doctors on eloisa variaatio tutusta Jupp-hitistä. Nick Lowen Best In The World kirjautuu hyvin tuhtiin tohtorireseptiin. Johnny Guitarin Eileen jättää suuhun hyvän maun Count Bishops -miehen Feelgood-pestistä.
Keräilyerissä tulevat vastaan livealbumien tanakat bonuskiekot eli kuuden biisin verran Feelgoodia ankarimmassa iskussaan. Jo aiemmilla kokoelmilla korvamerkitty lavahitti Riot In Cell Block No. 9 on mukana kahtenakin versiona. Vuoden '79 kepeähkö Oil City Sheiks -projekti on Brillon, Mayon ja Big Figuren jamittelua Lew Lewisin ja Jools Hollandin kanssa. Pari pätevää 12-tuumaista näytettä sopii kuvioon, mutta lopuksi kuultavat vuoden 2000 BBC-tallenteet todistavat bändin olevan enää pelkästään muodollisesti r&b-pätevä muistuma alkuperäisestä kiimasta. Tallenteella on tiukan paloviinan seassa kuitenkin niin vähän maitoilua, että suosittelen ehdottomasti väkevää tripleshottia Lee Brilleux'n muistolle.