DUSTY SPRINGFIELD: Dusty In Memphis

DUSTY SPRINGFIELD
Dusty In Memphis
Mercury

Vuonna 1968 Philipsille levyttänyt Dusty Springfield allekirjoitti sopimuksen, jonka perusteella hänen levynsä ilmestyisivät Yhdysvalloissa lukemattomia mustan musiikiin klassikoita tehtailleen Atlanticin julkaisemina. Alku ei vaikuttanut kovinkaan lupaavalta, sillä Atlantic kieltäytyi julkaisemasta Dustyn juuri valmiiksi saamaa albumia Dusty Definetely, koska se oli levy-yhtiön mielestä tyylillisesti liian sillisalaattimainen.

Korvaukseksi Atlanticilta ehdotettiin kokonaan uuden levyn tekemistä Memphisin studioilla. Tuottajiksi laitettiin firman parhaat voimat eli monissa mustissa liemissä keitetyt Arif Mardin, Jerry Wexler ja Tom Dowd. Säestysbändiksi palkattiin The Memphis Cats, joka oli kompannut aiemmin muun muassa Elvistä ja Wilson Pickettiä.

Dusty Springfield valitteli jälkeenpäin menneensä aivan kipsiin tajutessaan, että hän levyttää samassa paikassa kuin Aretha Franklin ja monet muut hänen ihailemansa soulartistit. Kenties niin, mutta sitä ei voi millään ilveellä havaita lopputuloksesta, sillä Dusty In Memphis hakee edelleenkin vertaistaan sielukkuudessaan ja tyylikkyydessään. Monia nykyisiä valkoisia soul-laulajattaria imarrellaan muoti-ilmaisulla cool, mutta tätä levyä kuunnellessa huomaa pian mikä ero on haalealla ja viileällä.

Pelkästään stereoversiona ilmestyneeltä Dusty In Memphisiltä lohkottiin aikoinaan neljä singleä, joiden b-puoletkin oli napattu albumilta. Nuo kahdeksan laulua ovat tällä tuoreimmalla uudelleenjulkaisulla kuultavissa bonuskappaleina eli alkuperäisten sinkkujulkaisujen monomiksauksina. Eivät ne mitään lisäarvoa tuo, mutta eipä niistä ole suurempaa haittaakaan.

Sama pätee kansilipukkeen Elvis Costellon kirjoittamaan Dusty-hehkutukseen, joka on melkoista liirumlaarumia. Onneksi siitä ei tarvitse välittää, sillä sessiosta ovat kirjoittaneet omat muistelmansa myös levyn kaikki kolme tuottajaa. Heillä on ihan oikeaa sanottavaa ja itse mukana olleiden aina kiinnostavat näkökulmat. Mehevää tarinaa riittää ja stoorit kuvaavat hyvin myös Dustyn ristiriitaista persoonaa; Englannin popdiiva numero yksi oli välillä "maailman epävarmin laulajatar", välillä taas itsepäinen ja yhteistyöhaluton tai muuten vain hankala. Mardin, Wexler ja Dowd ovat taatusti olleet helpommissakin sessioissa kuin tässä Memphisin pihtisynnytyksessä, mutta harvoin ne ovat näin hienoa levyä poikineet.

"Dusty In Memphis on edelleenkin varmin vaihtoehto silloin kun suosittelen ystävilleni levyjä", totesi Rhino Filmsin Andy Wombwell muutama vuosi sitten. "Ei mitään riskiä – kukaan ei ole koskaan pettynyt." Naulankantaan.