Viidennellä pitkäsoitollaan Erja Lyytinen siirtää painopistettä kitarairrottelusta itse lauluihin. Ratkaisu on sekä hyvä että huono. Huono se on siksi, että lauluosuudet, Erjan heikoin lenkki, ovat tässä polttopisteessä. Ääni on ohut ja henkäilevä.
Varsinkin syvissä blueseissa, kuten Son Housen deltaa huokuvassa Death Letterissä, kuilu äänestä välittyvän keveyden ja tarinan karuuden välillä on kiusallinen. Tähän ennen vanhaan viitattiin kysymyksellä: ”Do you have the right to sing the blues?” Muuten kappale on sovitettu hyvin bändimuotoon ja Erja vetelee hienosti slideä.
Erjan ja komppikitaristi Davide Florenon tuottama levy on mukavan monipuolinen. Blues on entistä enemmän taka-alalla, vaikka sitookin paketin yhteen. Menoa maustetaan nyt koskettimilla ja taustalaululla. Parivaljakon yhdessä kynäilemä Change Of Season helkkyy allmanbrothersmaisen melodisena balladina emännän lirutellessa loppuun kauniisti soljuvan soolon.
Avausraita Joyful Misery on lähinnä countrysoulia. Nuorten tyttöjen uhkista kertova Forbidden Fruit kuuluu levyn huippuihin. Erjan kirkas petergreenmäinen soolo kruunaa tumman balladin. Ärhäkän slide-työn ja ovelasti tarttuvan rakenteen leimaama Jealousy toimii ehkä vielä paremmin.
Lil Johnson -cover Press My Button menee New Orleansiin ja lämmittää funkylla rentoudellaan, vaikka ei bändi sitä ihan sikäläisittäin osaakaan soittaa. Traditionaalinen Things About Coming My Way päättää levyn vanhan liiton maalaisgospelina.
