Kitaristina Erja Lyytinen on entistäkin eloisampi, hyökkäävämpi ja monipuolisempi. Grip Of The Blues ei ole kaavoitetun tyylilajin opinnäyte, vaan uteliaampi löytöretki bluespohjaisen soiton mahdollisuuksiin. Traditionaalinen Rollin’ & Tumblin’ osoittautuu jopa albumin tyhjimmäksi raidaksi, sillä kitarateeman rouheuskaan ei kompensoi laulun ponnetonta läpilukua. Tony Joe Whiten Steamy Windows on toinen lainaraita, eikä sekään saa laseja huuruun. Tina Turnerin ylitulkintaa Lyytinen ei sentään tavoittele, vaan keskittyy mureampaan swamp-soundiin.
Sen sijaan Lyytinen/Floreno-raidalla Everything’s Fine ovat vahva ja sulava ”cold shot” -komppi, lauluosuudet ja kitarakuviot jäntevästi kohdallaan. Nimikappale on niinikään herkullista slovari-dialogia sanavalmiin kitaran kanssa. Omat melodiat ovat enimmäkseen ehyitä ja levollisia, aidon tunteikkaita ja harmonisia sekä sooloja myöten hyvin hallittuja. Ilon ja kaipuun teemojen joukossa sävähdyttää myös peittelemättömän eroottinen Wanna Get Closer -kiehnäys. Lopuksi Lyytinen näyttää vielä käreämmän särmänsä Dissatisfactionin kourissa.
