Arvio: Uuden ilmeen hakeminen ei aina takaa onnistunutta lopputulosta – Erja Lyytisen uutuus toimii tästä esimerkkinä

Arvio julkaistu Soundissa 10/2022.
Kirjoittanut: Artturi Siromaa.

Arvio

Erja Lyytinen
Waiting For The Daylight
Tuohi

Erja Lyytisen 13. albumilla on siirrytty totutusta juurevuudesta hieman tuoreempaan kitarailmaisuun. Levyn avaava Bad Seed on jokseenkin sellaista, mitä Erja Lyytiseltä osaa odottaa. On rouhevaa soundia ja slidekitaraa. Kappaleen ilmaisu on muutenkin juurevaa nykypäivän twistillä. Myös Last Girl on onnistunut. Sanoituksen teema koulukiusaamisesta on erittäin tärkeä, mutta esitystapaa olisi voinut hioa vieläkin henkilökohtaisemmaksi.

Levyllä on siellä täällä hyviä sointu- ja melodiakulkuja. Kokonaisuuden avaava punainen lanka silti puuttuu. Kuulijan on vaikea tarttua oikein mihinkään, kun jokaisen biisin jälkeen tyyli tuntuu vaihtuvan.

Nimikkobiisin kaiutetut Lukather-arpeggiot toimivat hienosti ja tekevät siitä levyn vahvimman kappaleen. Diamonds In The Roadilla palataan takaisin jokseenkin tuttuun bluesrockilmaisuun pienillä kasarimausteilla. Kappale rullaakin mainiosti ja kuulostaa varsin lyytismäiseltä.

Levylle on selvästi haettu jotain uutta, mutta kokonaisuus muistuttaa menneiden vuosikymmenten kokoelmaerää. Soitannollisesti levyllä on siirrytty roots-menosta kohti 80-luvun korkeaoktaanisen kaikuvia sooloja ja isoja kertosäkeitä. Tämä siirtymä ei välttämättä ole se luonnollisin. Levyllä on pari hyvää biisiä, mutta tunnelma ei pääse nousemaan oikein missään kohtaa.

Lisää luettavaa