GRIS: Isn´t It Better This Way

Arvio julkaistu Soundissa 04/2006.
Kirjoittanut: Pauli Kallio.
Helsingin suunnalta meitä lähestyy kuusihenkinen uusi orkesteri, jonka downtempoilu kuulostaa kutakuinkin siltä kuin Portishead, Moloko ja Slow Train Soul olisi laskettu yhteen ja jaettu kolmella. Levyllä on Sara Mellerin kuiskailevaa laulua, harkittuja hälyääniä, kulmikkaita rytmejä, bassourinaa ja sinemaattisia jousia. Siellä täällä eksyneen oloisia jazz-puhalluksia. Harmaan sävyjä laidasta laitaan, koleaa viimaa ja tihkusadetta päälle.

Arvio

GRIS
Isn´t It Better This Way
Next Big Thing

Helsingin suunnalta meitä lähestyy kuusihenkinen uusi orkesteri, jonka downtempoilu kuulostaa kutakuinkin siltä kuin Portishead, Moloko ja Slow Train Soul olisi laskettu yhteen ja jaettu kolmella. Levyllä on Sara Mellerin kuiskailevaa laulua, harkittuja hälyääniä, kulmikkaita rytmejä, bassourinaa ja sinemaattisia jousia. Siellä täällä eksyneen oloisia jazz-puhalluksia. Harmaan sävyjä laidasta laitaan, koleaa viimaa ja tihkusadetta päälle.

Asialla on ryhmä eteviä tekijöitä, joista lehdistöpaperi nimeää vain Mellerin. Ei lainkaan syyttä, mutta superlaatiivien vuoro tulee vasta, kun nuori nainen ottaa esikuviinsa muutaman metrin etäisyyttä. Hyvälaatuista materiaalia riittää koko 45-minuuttiseksi ja jousisovitukset ansaitsevat ison plussan, mutta jotain puolipakolla synnytetyn oloista tästä silti on aistivinaan.

Parhaimmillaan Gris muistuttaa argentiinalaista tango nuevoa: kolkko kohtalokkuus ja kauneus ottavat mittaa toisistaan eikä kumpikaan pääse voitolle. Yleistunnelmaltaan Isn’t It Better This Way on kuin depressiopotilas, joka on jaksanut rämpiä puoleen päivään asti ja yrittää kaikin voimin muistaa, että yleensä iltapuolella olo kohenee.

Lisää luettavaa