Mikä pitkä ja outo trippi Honey B. Puurtisella ja T-Bone Kuloniemellä onkaan takanaan. Vaikka tietäisi ja tuntisi bändin inkarnaation 80-luvun sähäkästä r&b-partiosta vuoden 1995 Supernatural- levyn havahduttamiksi soundisfäärien löytöretkeilijöiksi, onnistuu tuplakokoelma yllättämään kuljettujen polkujen runsaudella ja materiaalin suoranaisilla ristiriitaisuuksilla. Joustava perusmiehitys on aina edennyt kunnianhimoisesti oli kyse juurevan perinnesoitannan, kitaran tyylikikkailun tai rajattomien kosketin- ja ohjelmointikokeilujen maailmoista. Välillä yritteliäisyys on ollut innokkaampaa kuin toteutuksen taito ja soundien realisointi. Vokaalipuolen rajoitukset selätettiin sävellysten hioutuessa paremmin varsinkin Aijan persoonallista äänenkäyttöä palveleviksi Esan turvautuessa tarpeen tullen peltipurkkisuotimilla käsiteltyihin tousteihin.
Tuplan kappaleet järjestyvät karkeasti käänteisessä kronologiassa. Ykköslevy uusine biiseineen ja versioineen on ällistyttävän vapaasti liikkuvaa, tyylikkäimmin jalostettua ja salakavalaa hittipotentiaalia tihkuvaa kamaa. Kokonaisuus on leimallisen omaperäistä, vaistonvaraista ja ajatonta sävel- ja soundi-iloittelua, joka ei malta pysytella yhtä hartaana kuin samanlaisia retrosoundeja suosivat Portishead tai Goldfrapp.
Dramaattisesti möyryävä Celebration tai eteerisellä konesykkeellä sävytetty Official Information saavat eloisina rinnalleen kepeän popahtavaa kitaravärähtelyä (Speak No Evil), harpsichordilla kosketellun merkillisen instrumentaalisen konemarssin (Tentacles), kiehtovasti kaikuvaa tehdaskalkutusta (I Need Some Air) tai vaikkapa japanilaisittain tanssivaa helkytystä (Somebody’s Callin’). Näyte-erä huipentuu Fireflyn huumaavan pelkistettyyn harmoonipoljentoon.
Supernaturalin tyylimuutoksen välittäjäkappaleet siloittavat kynnystä menneisyyteen. Kakkosvalikoima on velmu katsaus bluesista ponnistavaan rockiin ja poppiin, jossa Ice Cold Feelingin surf-soundit, Neighbourhoodin Byrds-melodiikka pelkistyvät kohti aiempia sovelluksia varhaisen Fabulous Thunderbirdsin (Queen Bee), perus-Elmoren (Shake Your Moneymaker) ja hellänsinisen Peter Greenin (Cold Cold Feeling) soundeista. Viimeksimainitulla Honey B:n hienoa eläytymistä vahvistavat Pepe Ahlqvistin harpun ja Tapani Rinteen fonin valitukset.
Vuoden 1990 On The Loose -levyn raidat muodostavat koosteen voimattomimman kolmen biisin jakson. Dynamiittiset singlelohkaisut, hiipiväbassoinen Wolf Is Back ja rockabilly-rumble V8 Ford, uhkuvat sitäkin tukevampaa vaaraa ja vahvuutta. Ykköslevyn tavoin päätöskappale on erityisen kaunis, sillä julkaisemattomista demoista on kaivettu esiin varhainen tulkinta Tom T. Hall -laulusta Pamela Brown.
Honey B. & T-Bonesin aikakoneeseen astuminen tietää hillittömiä elämyksiä äänien tutkimattomista ihmemaista hikisimpään klubinostagiaan.