Americana alkaa olla melkoisen löyhä ja monitahoinen määritelmä. Monet alun perin vahvasti kotimaansa kantrijuuristoon nojanneet amerikkalaiset artistit ovat sittemmin siirtyneet kohti laveampaa ilmaisua. Jännittävästi monien kohdalla tämä tarkoittaa vaikutteiden noukkimista brittiläisestä, melodisesta ja kokeellisemmasta folkperinteestä. Esimerkiksi Bonnie ”Prince” Billyn kanssa samaan suuntaan on edennyt myös Iron & Wine, tuo Sam Beamina tunnettu floridalainen partasuu, joka on tällä kolmannella albumillaan harpannut selkeän ja loogisen loikan pois ensilevyn akustispohjaisesta folkista.
The Shepherd’s Dog on värikäs ja jännittävästi toteutettu albumi, jonka pohjana ovat yhä Beamin vähäeleisen mietiskelevät sävellykset ja hänen pehmeä äänensä. Suurin muutos on albumin sävyssä, joka aikaisempien levyjen melankolisuuden sijaan on tällä kertaa varsin leikkisä. Reippaan tempon ohella vaikutelma syntyy sovituksista, joissa on yhdistelty akustisia soittimia, sähkökitaroita, koskettimia ja efektejä kekseliäästi, mutta hyvällä maulla.
Tunnelman muuttuminen aiheuttaa sen, että edeltäjiensä lailla The Shepherd’s Dog ei onnistu väräyttämään tunneviisaria. Albumin onnistumisesta kertoo kuitenkin se, että välittömästi purevan charmin lisäksi levyssä riittää pureskeltavaa pitkäksi aikaa.
