Isoveli valvoo, Prophets Of Rage räkyttää – Superbändin debyytti kaipaisi lisää raivoa

Prophets Of Rage
Prophets Of Rage
Caroline

Prophets Of Ragen harteille on kasattu harvinaisen suuria ennakko-odotuksia jäsentensä historian ja paljon myös nykyisen poliittisen ilmapiirin vuoksi. Rage Against The Machinen, Public Enemyn ja Cypress Hillin jäsenistä kootun yhtyeen kivijalka on kantaaottavuus ja sitä myös otetaan: kappaleissa käsitellään muun muassa kodittomuutta, ”isoveli valvoo” -systeemiä, poliisiväkivaltaa ja tietysti vallanpitäjiä, Donald Trumpia ja tämän jo nyt surullisenkuuluisaa hallintoa. Vihaa ja tyytymättömyyttä vallitsevaa tilaa vastaan alleviivataan niin bändin nimessä kuin sen sloganissa ”Make America Rage Again”, joka on tietysti väännös Trumpin lanseeraamasta tunnuslauseesta.

Raivon profeettojen musiikki on kuitenkin yllättävänkin letkeää ja pidäteltyä, sijoittuen jonnekin Rage Against The Machinen ja soittajakolmikon toisen suurbändin Audioslaven välille. Tom Morellon, Brad Wilkin ja Tim Commerfordin soitto on vuosien saatossa hioutunut todella tiukaksi groove-koneeksi ja tatsi on yhä tallella, vaikka kolmikolla olikin pienoinen tauko yhdessä soittamisesta.

Kovimmat tykit kuten mahtava Unfuck The World, Hail To The Chief, Who Owns Who ja Strength In Numbers osuvat maaliin, mutta muuten vedot kilahtelevat tolppiin.

Toisaalta tuntuu epäreilulta verrata yhtyettä niin paljon Rage Against The Machineen. Toisaalta Prophets ratsastaa niin avoimesti yhtyeen perinnöllä, että vertailulta ei voi välttyä ja se on myös ihan perusteltua. Parhaimmillaan Prophets svengaakin kuin RATM huippuvuosinaan. Mutta vaikka Chuck D ja B-Real ovatkin alansa huipputekijöitä ja räppinsä istuu musiikkiin, siitä huolimatta sitä huomaa usein vain kaipaavansa Zack de la Rochaa, joka olisi tuonut sitä kaivattua pidättelemätöntä raivoa.

Kovimmat tykit kuten mahtava Unfuck The World, Hail To The Chief, Who Owns Who ja Strength In Numbers osuvat maaliin, mutta muuten vedot kilahtelevat tolppiin – lähellä ollaan, mutta kuitenkin niin kaukana. Myös déjà vu -tunne on paikoin voimakas ja joitain osioita tunnutaan kierrätettävän jopa levyn sisällä.

Bändin potentiaali pääsee paremmin oikeuksiinsa lavalla. Albumille se ei vain ole ihan kiteytynyt, vaikka lähelle ollaankin päästy.