JUHA KUJANPÄÄ: Kultasiipi

JUHA KUJANPÄÄ
Kultasiipi
Eclipse

Kosketinsoittaja Juha Kujanpää teki vaikutuksen kuluttajiin ja kriitikoihin tasokkaalla esikoislevyllään Kivenpyörittäjä (2013). Mainetta ropisi lisää, kun Juha Kujanpää Ensemble valittiin kesällä 2014 Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin vuoden yhtyeeksi.

Kultasiipi hämmentää kutoessaan kokeellista rock-ilmaisua sekä kansanmusiikkia hybridiksi, josta voi kuulla Anssi Tikanmäki- ja Pekka Pohjola -kaikuja. Tunnelma seestyy elokuvallisen suomalaiskansalliseksi, mutta toisaalta äkkiväärät polveilut tikkaavat maisemaan viehättävää vaaran tuntua.

Albumin terhakkaat jousisovitukset ansaitsevat aplodit. Tommi Asplund, Alina Järvelä sekä Kukka Lehto muodostavat hengästyttävän hienon viulutrion, jolla ei ole vaikeuksia kivuta pelimannihenkisistä kuvioista elämää suurempiin visioihin.

Juha Kujanpää istuttaa koskettimensa viisaasti kollektiivin tuottamiin poimuihin. Niiden ehdoilla liikehtivät myös Timo Kämäräisen ekonomisesti annostellut kitaraosuudet.

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö käsissä olisi yksi vuoden näkemyksellisimmistä kotimaisista levyistä.