Ennen kuin paksu paketti saapui kaukaa Tampereelta, ei minulla ollut juuri mitään kokemusta yhdestäkään näistä orkestereista. Tai no, Aknestikin jätkät ovat osuvasti haukkuneet yhtä omista bändeistäni ”tekotaiteelliseksi” tämän lehden sivuilla. Niin, ja taisi yhtyeen basisti Maako joskus jättää vastaajaani jokseenkin pelottavia viestejä. Onneksi peruutin palvelun.
Siinä on loistava aasinsilta ensimmmäiseen artistiin.
Aknestik soittaa suomirokkia, joka ei millään muotoa pääse meidän kotona soittolistoille. Aknestik saa kyllä osittaisen synninpäästön naivismillaan. Sanoitukset pysyvät kiitettävän kaukana suomirockille ominaisesta ”aikuisen” suomalaismiehen sieluntuskasta. Kappaleista on välillä vaikea löytää musiikillinen liha, mutta tarinat ovat kivoja. Mieleen tulee kongolaisen Konono No.1 -yhtyeen pääjehun kommentti, jossa hän ihmetteli, miksi kaikissa kylmissä paikoissa asuvat kutaleet kuuntelevat heidän musiikkiaan, vaikka eivät ymmärrä sanoja. Aknestikissakin pienet tuokiokuvat lienevät pääasia. Etenkin Haukipudas on ns. lyhärin paikka.
Juliet Jonesin Sydän tahkoaa kaikkea punkpopista outoon huumorimusiikkiin suurella sydämellä. Orkesteri tekee ehdottomasti suurimman vaikutuksen railakkaissa punkpop-ralleissa. Kyseinen musiikkilaji suosii lyhyempiä kokonaisuuksia ja Poko ei onneksi käytä emoyhtiönsä kopiosuojauksia. Siirrä siis mp3-soittimelle noin puolen tunnin kooste parhaista paloista. Hittibiisi Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin ja muut vastaavat tarpovat liian kankeasti alankolaisessa suossa. Jonesit keksivät muuten Timo Rautiaisen laulutyylin jo vuonna 1987 Rakkauslaulun säkeiden aluissa.
Poverty Stinks kuulostaa bändiltä, joka sai paikkansa auringossa, koska juuri sillä hetkellä kukaan muu ei tehnyt juuri tällaista musiikkia Suomessa. Muun maailman vinkkelistä katsoen oltiin liikkeellä totuttuun tapaan pari vuotta myöhässä. Tällä kertaa ohi ajoi 80-luvun helisevä kasmir-kuvioinen garagerock-aalto huonosti pukeutuneine australialaisineen. Piste kivasta Black Sabbath -coverista. Myös The Pansies -yhtye on osa import-export-bisnestä. Paino sanalla import. Orkesterin musiikki on suhteellisen tyylipuhdasta brittipoppia. Toisin kuin edellisen orkesterin tapauksessa, The Pansies on onnistunut muodon lisäksi tuottamaan sisältöä. Kokoelmalta löytyy toimiva pop-koukku jos toinenkin. Miestä, jonka musiikilliset ”juuret” ovat huomattavasti selvemmin amerikkalaiset kuin anglot, rupeaa sievistely kuitenkin painamaan jossain vaiheessa…
Pokolle julkaisijana pyyhkeet levyjen halvasta ulkoasusta, The Pansiesiä lukuunottamatta. Tietoja on kohtalaisen niukasti. Poptori kutsuu.
