Edellisestä Hai-albumista (1996) on kulunut aikaa, mutta Juliet Jonesin Sydän jatkaa virkeästi siitä, mihin yhtye jäi – vanhoin kujein mutta tuoreella innolla. Kansas kasattiin Sami Pirkolan ajan mittaan tekemistä popkappaleista. Ne vaalivat rennosti rokkaavaa tyylilajia, jossa vakavissa ja melankolisissakin biiseissä on iloista soiton svengiä ja otetta. Albumin päättävä nimikappale on viime vuonna kuolleen alkuperäisen ulkojäsenen ja biisinikkarin Seppo Kansanojan pelkistetty, akustinen yhden lauseen rakkausrunoelma. Muuten framilla ovat aktiiviset sähkökitarat ja niitä kovistelevien Pirkolan ja Kari Hyvärisen lauluvuorottelu.
Aloituskappale Kitaratähti on sarkastinen roolitus hard rock -revittelijästä ja vetoavasta rentusta. Sen runnovat ja viiltelevät kitarat löytävät lähes joka kappaleessa dynaamisten introjen, riffien ja estottomien soolojen paikkoja. Napakimmin kitara myötäilee lauluja novellimaisessa Ennen kuolemaa -kuvauksessa sekä vikkelästi ja valloittavasti säestetyssä Hienolta-biisissä. Pekka Gröhnin kosketinarsenaali höystää takuuvarmasti ja vallitsee tahtia sekä soundia puolinopeassa Aamuyön murheenkellot -kipaleessa. Basisti Kari Heiskari laulaa lemmenlaulut Runotyttö ja Saanko luvan, hillittynä kontrastina vähän samaan tapaan kuin Eero Hyypän möreys tapasi tarjota variaatiota Hyvärisen vastustamattoman riehakkaaseen kailotukseen.
Sami Pirkola, mikä toi Juliet Jonesin Sydämen taas yhteen ja innosti julkaisemaan uutta materiaalia?
– Se on monenkin asian summa, mutta kun me lähdettiin vuonna 2015 taas vetämään rundia, löytyi yllättävän luonnollisesti se vanha ystävyyden henki ja se yhteinen ”meidän juttu”, nasta meininki. Keikat oli tosi kivoja ja yleisökin tykkäsi, hyvää palautetta riitti. Yhdessä soittaminen maittoi, eikä bändi malttanutkaan jäädä pelkäksi nostalgiajukeboksiksi.
Yhdessä soittaminen maittoi, eikä bändi malttanutkaan jäädä pelkäksi nostalgiajukeboksiksi.
Laulua ja soittoa leimaa tuttu ja silti tuore rokki-iloisuus, vaikka sanoituksissa olisi tiettyä ”synkkämiehisyyttäkin”. Onko kappaleissa pitempäänkin muhinutta matskua vai ovatko ne uuden inspiraation tuotoksia?
– Minulle oli kertynyt yli 15 vuoden mittaan hirveä läjä biisejä, joista alettiin kaavailla vaikka ep:tä, mutta Turengin Topi (Salmi) oli sitä mieltä, että kyllä hän julkaisisi mieluummin kokopitkän albumin. Meille homma ei ollut mitenkään suunnitelmallista tai kaupallista, mutta loppujen lopuksi albumi syntyi oikein vaivattomasti. Voitiin valikoida biisiläjästä passeleimpia, joita sitten viime vuonna treenailtiin ja soitettiin.
– Sovitukset muokattiin siinä soittaessa, kokeiltiin eri ideoita, olisiko tähän reggae-sävytystä tai tuohon Clash-hakkausta. Juttu hylättiin, jos se ei toiminut ja testattiin jotain muuta.
– Sanoitukset ovat aikuisempia, meidän ikäisistä kertovia, eikä esimerkiksi parisuhdehapuilua enää ole pohdinnassa.
Tietääkö Kansasin julkistus helmikuun alussa pitkin kevättä paljonkin JJS-aktiviteettia?
– Onhan siitä jo tullut kyselyjä ja haastattelupyyntöjä. Keikkojakin pari pyrähdystä ainakin helmi- ja toukokuulle. Näissä on aina vähän järkkäämistä, koska asumme ja käymme töissä niin eri puolilla maata, mutta mielellään me teemme tätä hommaa tunnetuksi ja jaamme samoja hyviä fiiliksiä laajemmallekin.
Teksti: Asko Alanen