Laulaja-lauluntekijä Sam Fender nousi suosioon raketin lailla viime vuonna julkaistulla Dead Boys -kappaleellaan ja 25-vuotiaan debyyttialbumia on odotettu suurella innolla. Fenderiä on ennätetty Iso-Britanniassa hehkuttaa uuden sukupolven Springsteeniksi ja palkita Brit Awardsien Critic’s Choice -palkinnolla.
Hypersonic Missiles ei kuulosta ajassaan lainkaan muodin mukaiselta. Springsteenin, Tom Pettyn, indie rockin ja hetkittäin shoegazen perinteistä ammentava levy on raikas tuulahdus, mutta ei lainkaan sidottu päivän trendeihin. Fenderillä on ihailtavaa tyylitajua kasvattaa sovituksiaan tarvittaessa niin massiivisiksi kuin riisutuiksi.
Joku saattaisi kutsua Fenderiä vanhaksi sieluksi, mutta hänen musiikkinsa puhuu selvästi oman sukupolvensa äänellä. Fender kertoo lauluissaan tarinoita niin itsemurhiin päätyvistä nuorista miehistä ja omasta etuoikeutetusta asemastaan (White Privilege) kuin myös yön hämärinä tunteina syntyneistä rakkaustarinoista (Will We Talk?).
Sam Fender ei istu 2010-luvun laulaja-lauluntekijöiden muottiin Ed Sheeranin ja Justin Vernonin välimaastoon. On mielenkiintoista nähdä mihin Fenderin ura vielä etenee ja kuinka moni lähtee imitoimaan hänen tyyliään.
