Levyarvio: Laatua se on sekundakin – Sweet Oblivion ei vedä vertoja Queensrÿchelle Geoff Tatesta huolimatta

Sweet Oblivion Feat. Geoff Tate
Relentless
Frontiers

Frontiers-lafkan pomo Serafino Perugino tykkää kasata superprojekteja. Italialaismusikanteista koottu Sweet Oblivion on yksi niistä. Yhtyeen eponyymin debyytin biisit sorvasi DGM-progemetallibändin sävellysvastaava Simone Mularoni ja niiden tyyli oli Geoff Taten äänelle räätälöityä 80/90-luvun melodista progeheviä. Relentlessillä sävellysnakin sai vuorostaan powermetallispesialisti Aldo Lonobile. ”Superprojektin” levyistä tekee Queensrÿchestä kengitty vokalistikurko Tate.

Kuten tietäjät tietävät, Lonobile osaa matkia useampienkin artistien sävellys- ja kitaransoittotyylejä erehdyttävällä tarkkuudella, joten sen ei pitäisi tulla yllätyksenä, että melodisten tuplakitaraliidien kuljettama, kaikuisa, kevyesti proge ja puheosuuksineen elokuvallinenkin Relentless on lähes kauttaaltaan pastissia/tribuuttia ’Rÿchen kultavuosien materiaalista. Omaperäisin veto koko levyllä on italiankielinen Aria-kappale.

Vaikka mies ei enää nuoruutensa vedossa olekaan, 62-vuotias Tate on ikäisekseen loistava laulaja, mutta kun koko asetelma sävellyksiä myöten suorastaan vaatii vertaamista Queensrÿcheen, ja biiseistä puuttuu se jokin, ei tästä konvehtia saa mitenkään. No, laatua se on sekundakin, ei tosin parasta.