Levyarvio: Miley Cyrusin roolileikki tuotti kovan nipun biisejä – Plastic Heartsilla pophistoria on kuin karkkikauppa

Arvio julkaistu Soundissa 11/2020.
Kirjoittanut: Niko Peltonen.

Arvio

Miley Cyrus
Plastic Hearts
RCA

Tuskin on helppoa olla lahjakas poppari, joka on sattunut päätymään maailmankuuluisuuteen melkein lapsitähtenä. Miley Cyrusin aikuisen uran voikin nähdä sarjana identiteetinetsintäprojekteja.

Edellinen albuminmittainen sellainen oli Younger Now (2017), jolla laulajaa kiehtoi muun muassa. 70-lukulainen kantrirock. Osaa ns. möhisosastosta letkeä linja miellytti, mutta Cyrus itse vaikuttaa lopulta kokeneen sen epäluontevaksi ja alkaneen miettiä uusia kujeita jo levyn ilmestymisen aikoihin. Etsiessään paluutietä nykypopin pariin hän suunnitteli kolmen ep:n trilogiaa, josta ilmestyi lopulta vain ensimmäinen osa She Is Coming aiemmin tänä vuonna.

Lisäksi Cyrusin pitkäaikainen on-off-suhde kariutui. Mutta miten kaikkien myllerrysten jälkeen lopputulema on, että Plastic Hearts mallintaa 80- ja 90-lukujen roskaisimpia teinirock-soundeja? Siihen on suomalaiskriitikon aika vaikea vastata.

Mutta miten kaikkien myllerrysten jälkeen lopputulema on, että Plastic Hearts mallintaa 80- ja 90-lukujen roskaisimpia teinirock-soundeja?

Sen huomion voi toki esittää, että 2020-luvun poptähdelle kaikki listahistorian aiemmat vaiheet ovat tarjolla kuin irtokarkit laareissa: kokoa mieleisesi sekoitus! Niinpä Plastic Heartsin avausbiisi WTF Do I Know soi kuin Blink-182 tai Avril Lavigne, kun taas hitiltä haiskahtava Angels Like You voisi olla Bon Jovin balladi ja hitiksi jo noussut Midnight Sky rakentaa kasaridraamansa Stevie Nicksin Edge Of Seventeenin päälle.

Siitä kuullaan levyn digipainoksella myös oikeaksi coveriksi taittuva versio, jolla Nicks itse vierailee. Night Crawlingilla taas laulaa Billy Idol, ja kuinka ollakaan, biisi kuulostaa Idolilta.

Niin, Plastic Heartsin arvio menee turhan helposti nimien ja vaikutteiden pudotteluksi. Silti kukaan ei levyä sokkona kuullessaan erehtyisi luulemaan, että se on tehty vaikkapa vuonna 1989.

Hyvässä ja pahassa Miley Cyrus on nykypoppariutensa vanki, vaikka kuinka esiintyisi kannessa LA:n meikkirokkarina kasarin kultavuosilta. Roolileikki on tuottanut kuitenkin nipun kovia hittibiisejä karanteenidiskoihin. Midnight Skyn ja Night Crawlingin soidessa hymyn leviämistä kasvoille on mahdotonta estää.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa