Levyarvio: Säästikö Joakim Berg sittenkään pöytälaatikkonsa parhaat biisit soololevylleen? Irtiotto Kentiin jää vielä tekemättä

Joakim Berg
Jag fortsätter glömma
Universal

Kentin Isola (1997) on minulle rakas levy. Sen tahdissa sain kokea monet huippuhetket aikuisuuden kynnyksellä, kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Kent oli muutaman vuoden ajan yksi maailman tärkeimmistä ja hienoimmista bändeistä, mutta menetin mielenkiintoni viimeistään Vapen & ammunition – levyn (2002) kohdalla. Yhtye oli juuttunut toistamaan samaa kaavaa, aivan kuin se olisi keksinyt itse diskorockin ja lumoutunut siitä ikihyväksi. Eikä Bergin eläytyminen yhtyeen sadannessa parisuhdeballadissa – joita yhtye alun perin ei aikonut tehdä – tuntunut enää koskettavalta. Kun tiedossa on yhtyeen perustamisen aikojen tietoisuus omista vaikutteista ja ehdottomuus omasta tyylistä, tuntui siltä kuin Kent olisi muuttunut irvikuvaksi itsestään.

Siitä huolimatta odotin Joakim Bergin ensimmäiseltä soololevyltä onnistumista. Nimittäin luulisi, että hän olisi säästänyt pöytälaatikkonsa parhaat viisut ensimmäiselle soololevylleen.

Levyn konevetoista sointia hallitsevat hillityt rumpubeatit ja synamatot, ja sillä kuullaan hyvin vähän kitaraa.

Ensikuuntelussa hämmästyttää se, kuinka samankaltaisia levyn kappaleet ovat keskenään. Tällaisia keskitempoisia mollissa kulkevia jollotuksia Berg on tehnyt satapäin. Levyn konevetoista sointia hallitsevat hillityt rumpubeatit ja synamatot, ja sillä kuullaan hyvin vähän kitaraa. Bergin itsensä tuottama levy olisi kaivannut kipeästi ulkopuolista tuottajaa, joka olisi ymmärtänyt vaatia siltä enemmän irtiottoja ja ääripäitä. Umpitylsältä vaikuttava levy yllättäen paranee hieman kovassa kuuntelussa. Kliseiden ja maneerien seasta paljastuvat kestävimmät ja kauneimmat melodiat. Ytimekkäästi nimetyssä 4:ssa runolliset kuvat aikuisesta rakkaudesta rinnastuvat häiritsevästi aikakautemme poliittisiin virtauksiin suloisen melodian kantamana. Ylipäätään Berg onnistuu kehittämään kliseisiin ja toisteisiin harmonioihin oivallisia laulumelodioita.

Berg on itse todennut, että tavoitteli soololevyllään jotain erilaista ja uutta, riisutumpaa ja mietiskelevämpää tunnelmaa, mutta lopputulos alkoi tuotantovaiheessa muistuttaa Kentiä.

Yritäpä siinä sitten tarinoida jotain sanomisen pakosta.