Liukuhihnapopin ja suomiräpin valtakaudella voi jäädä huomaamatta, että kuluva vuosikymmen on ollut suomenkielisen rockin kulta-aikaa. Yksi genren hienoimmista artisteista on Hulda Huima, jonka kolmas albumi Maa kasvaa kokonaisuutena osiaan suuremmaksi.
Hulda Huiman yhteydessä on puhuttu punkista tai iskelmällisyydestä. Punk jäi leikkisälle Mustat Kalsarit -albumille (2015). Vaikka Jalat laahaa tätä maata -kappale on 10-luvun Villejä lupiineja, kitaristi Juuso Paason liidaaman Hitaat Sekunnit -yhtyeen Crazy Horsen tai Dinosaur Jr.:n sukuinen rosoinen vaihtoehtoisuus on enemmän rock kuin Agentsin kanssa laulava Ville Valo.
Huldan ääni on aina ollut viileä isolla V:llä; tälle naiselle ei kannata pottuilla. Outo tyttö ja Avaruusrokki nostattavat kylmät väreet. Jälkimmäisen intensiteettiä lisää kiihkeästi puhaltava torvisektio. Vierailijoita Maalla on runsaasti, mutta he eivät varasta huomiota show’n keskipisteeltä. Biisejä yhteen sitovat skitit tuovat mieleen Draama-Helmin tuotannon.
Minna-Kaisa Kallinen, julkaisit ensimmäisen Hulda Huima -ep:n Sanojen reunalta vuonna 2011. Miten olet noista ajoista kehittynyt artistina?
– Tein ensimmäisen kassun vähän vahingossa. Olin alkanut opetella kitaransoittoa ja ne biisit tulivat siinä samalla. Silloin tuntui, ettei biisien tekemistä voinut oikein hallita, tuli mitä tuli. Jollain tasolla se on edelleen samanlaista, mutta kuitenkin erilaista. Kun aloin soittaa itse, kuuntelin musiikkiakin ihan eri tavalla. Tällä hetkellä mulle tulee usein biisiä tehdessä jonkinlainen visio siitä, miltä haluaisin sen lopulta kuulostavan. Edelleenkään en osaa teoriaa ja selitän bändikavereille ideoita esimerkiksi sanomalla, että tähän tarvitaan sellaista pyöreyttä. Esiintyminen on vaihtunut paniikista luonnolliseen jännittämiseen.
Prosessi oli pitkä ja monta kertaa olin jo lopettamassa kaiken. Parasta oli se, kun ymmärsin, ettei minun tarvitse tehdä tuplalevyä, vaan voin jakaa sen kahtia.
Maa on teemalevy, jolla käsitellään isoja aiheita kuten maapallo, aika ja avaruus. Miten tällaiseen ratkaisuun päädyttiin ja miten levyn syntyprosessi eroaa aiemmista albumeistasi?
– Kun Hitaat sekunnit (2017) oli painossa, sain yöllä idean, että seuraava levy on tuplalevy, jonka nimi on Hulda Huiman maailma. Lähetin tietenkin heti Arwille (Lind, Helmi Levyt) viestin tästä: ”Ootko mun tukena”? Arwi vastasi “joo, mut tehdään tämä levy ensin”. Mulla oli jo joitain biisejä valmiina ja sitten aloin tietoisemmin miettimään kokonaisuutta. Halusin löytää tavan näyttää, että tällaista täällä on. Halusin tuoda levylle myös muita elementtejä kuin ns. pop-biisejä. Albumin skitit toimivat kertojaäänenä.
– Maailma on muuttuva tila. Ehkä tämän levyn tekoa voisi kutsua oman äänen etsimiseksi. Oman panoksensa antoi todella moni arvostamani ihminen (plus yksi kissa). Prosessi oli pitkä ja monta kertaa olin jo lopettamassa kaiken. Parasta oli se, kun ymmärsin, ettei minun tarvitse tehdä tuplalevyä, vaan voin jakaa sen kahtia. Toinen osa Ilma on sellaisessa vaiheessa, että pohjat on tehty ja elo-syyskuussa aletaan nauhoittaa muita raitoja. Julkaisuajankohta
on vielä auki.
Millä tavalla Minna-Kaisa eroaa Huldasta?
– Uskoisin, että kaikilla esiintyvillä taiteilijoilla on alter ego, joka eroaa siviiliminästä. Persoonat ovat myös lähentyneet toisiaan, ja välillä mietin, että miksi en tekisi musiikkia vain omalla nimelläni. Kärsin usein ajatuksesta, että en ole oikein hyvä missään. Että en keskity mihinkään kunnolla. En ole muusikko, en taiteilija, ja kohta se kaikki paljastuu. Siksi olen pidemmän aikaa yrittänyt enemmänkin yhdistää kaikkea mitä teen kuin pitää ne keinotekoisesti erillään. Tämä liittyy myös albumin skitteihin, niissä on elementtejä esityksistäni. Olen yrittänyt löytää ”henkisen kodin”, jossa voin tehdä musiikkia, taidetta, esityksiä ilman ulkopuolista painetta. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että omaehtoisuus taiteen tekemisessä on minun henkinen kotini.
Teksti: Jari Mäkelä
