Jos haluaa tehdä ympäröivän maailman kanssa resonoivaa taidetta vuonna 2018, onko järkeä keskittyä kauniisiin ja mieltä ylevöittäviin yksityiskohtiin, kun samaan aikaan niin monet asiat ovat rumia ja mielettömiä? Elääkö taide maailman mukana paremmin silloin, kun se etsii järkeä järjettömyydestä ja järjestystä kaaoksesta – vai onko sen ennemminkin oltava kohteensa kaltainen: äänekäs, epälooginen ja epäreilu?
Voiko taide vielä olla kapinallista, ja jos voi, ketä vastaan se kapinoi?
Pääosin Soundcloudissa räppibiisejään viimeisen parin vuoden aikana julkaissut Versace Henrik on tullut tutuksi artistina, joka riehuu keikoillaan nakuna biisien soidessa playbackina taustalla, joka kirjoittaa riimejä panojutuista, eritteistä ja päihteistä, joka on enemmän performanssitaiteilija kuin musiikintekijä. Innokkaan fanikunnan ympärilleen koonnutta Henrikiä on kuunneltu Soundcloudissa yli kaksi miljoonaa kertaa. Spotifyssa hänen biisejään ei ollut julkaistu, eikä hänellä ollut levytyssopimusta. Elokuussa hän esiintyi Blockfestin päälavalla.
Nyt Versace Henrik on muuttanut nimekseen Henrik! ja julkaissut avantgardistisen punklevyn.
Vanha testamentti on raju ja yllättävä, 80-luvun alun hardcoreen nojaava 23-minuuttinen kokoelma humoristisia – tai vakavia – kapinabiisejä ja äänikollaaseja.
Ja vieläpä loistavan! Vanha testamentti on raju ja yllättävä, 80-luvun alun hardcoreen nojaava 23-minuuttinen kokoelma humoristisia – tai vakavia – kapinabiisejä ja äänikollaaseja. Soundillisesti albumi on niin lofi kuin punkin on syytäkin olla, soiton puolesta se on näkökulmasta riippuen joko täydellistä kohkaamista tai päätöntä kohkaamista. Levyn punkkibiisit potkivat komeasti, erityisesti Dadaisti, naivisti, runkkari sekä hauskasti nimetyt Pilvessä aamulla ja Poliisi on perseestä / Hallitus on väärässä. Puheesta ja sampleista kootut välikkeet ovat enemmän kuin välikkeitä, esimerkiksi uskonnolliseksi parodiaksi kääntyvä Uskokaa toisiinne! toimii yksinkin.
Ihan heti ei tule mieleen toista artistia, joka olisi onnistunut genreloikassaan yhtä hyvin ja yhtä uskottavasti. Vai miltä tuntuisi, jos esimerkiksi Apulanta päättäisi tehdä räppilevyn?
Kapina on kadonnut sieltä, missä levyjä myydään ja biisejä striimataan, konserttisaleja täytetään ja kultalevyjä jaetaan. Kapina on kadonnut suuren yleisön silmistä, koska sen kaupallistaminen on nykyään niin vaikeaa.
Henrikin kaoottinen kapina tapahtuu musiikissa, ja se tuntuu paremmalta kuin mikään pitkään aikaan.