Joni Seppäsen eli Sepikan debyyttilevy on rohkea kokonaisuus. Seppänen sekoittelee kitaravetoista indierockia, orgaanisia sampleja ja kamaripopestetiikkaa luontometaforilla kyllästettyihin lauluihinsa. Paketti ei aina aivan pysy kasassa, välillä jyräävät kitaravallit tulevat mukaan vähän liian yllättäen.
Levy on siitä huolimatta vahva esitys. Seppäsen melodiat ovat tarttuvia. Kappale Vuodet vierii jäi päähäni surraamaan lähes riivaavalla tavalla. Seppänen tulkitsee tekstinsä nukkavierusti, mutta nukkavieru on se erämaiden, ahventen ja kettujen maailma, josta hän teksteissään unelmoi.
Teemoistaan, siis ihmisen luontosuhteesta, yhteiskunnan asettamista suorituspaineista ja nuoren ihmisen ikäkriiseistä Seppänen ei sano välttämättä mitään sellaista, mitä ei olisi jo ennen kuultu, mutta hänen vilpitön otteensa on lumoava. Vaikka asia olisi jo kuultua, Seppäsen kyky tiivistää nämä ajatukset lauluiksi on vaikuttavaa kuultavaa.
En kestä kylmää lailla ahvenen on yksi vahvimpia kuulemiani debyyttilevytyksiä. Äänikuva on välillä liian tukkoinen, mutta kappalemateriaali levyllä toimii. Alkavaan pimeään vuodenaikaan lienee hyvä valmistautua, ja Sepikan levy vaikuttaa siltä, että se kuulostaa paremmalta lokakuussa kuin elokuun lämpiminä päivinä.
Joni Seppänen, olet tullut aiemmin tutuksi The Scenes -indierockyhtyeen kosketinsoittajana. Onko sinulla jo kauankin ollut haaveita soolomateriaalin tekemisestä?
– Se lähti niihin aikoihin kun The Scenes oli käynyt Briteissä jo parikin kertaa, eli vuosi 2015 voisi olla sellainen etappi, jolloin päätin lopettaa kaikki hanttihommat ja muutin Oulusta Rovaniemelle tekemään pelkästään musaa. Siellä syntyi monen tällä debyytillä olevan biisin ensimmäiset versiot.
– Tämä mun oma musa ei ihan vastaa sitä, mitä The Scenesillä ollaan tehty. Ja monet biisit, joita olen Scenesille tarjonnut, eivät ole menneet seulan läpi.
Musiikissasi sovitukset ovat hyvin tärkeässä osassa.
– Suurin osa näistä biiseistä on saanut alkunsa siten, että olen lähtenyt Garagebandissa improvisoimaan sitä, mitä päässä on soinut, ja lätkinyt vain elementtejä päällekäin. Olen tehnyt ensin instrumentaalidemon, ja viimeisenä on tullut lyriikat ja laulumelodiat. Eli kyllä mä olen semmoinen äänimaiseman rakentelijatyyppi. Raitoja saattaa kertyä satojakin.
Eli kyllä mä olen semmoinen äänimaiseman rakentelijatyyppi. Raitoja saattaa kertyä satojakin.
Miten paljon albumilla kuultava musiikki on vain sinua ja miten paljon muiden vaikutusta?
– Iso osa on vain minua, mutta pakko sanoa että bänditreenien kautta on tullut paljon ainesta myös lopullisiin albumiversioihin kun ollaan treenattu liveversioita.
– Neiti Olgastakin tuttu Kannialan Mikko soittaa bändissä kitaraa, ja hänelle olen pistänyt demoja ja sanonut, että soita jotain helvetin siistejä kitarajuttuja. Monista niistä tuli aika tärkeitäkin elementtejä biiseihin.
Sinulla on hyvin persoonallinen laulutyyli, miten se muovautui?
– En ole pitänyt itseäni laulajana kuin vasta muutaman vuoden. Sitä ennen en kokenut omaa soundiani kovin miellyttäväksi, eikä oma laulutekniikka ole vieläkään hirveän hyvä, mutta viimeisen 3–4 vuoden aikana olen koettanut tehdä itsestäni laulajan.
– Alun perin oli ajatuksena olla tuottaja siten, että eri fiittaajat laulaisivat mun tekemät biisit. Mutta koska olen laiska kyselemään jengiä, niin tuntui että helpompi tie on opetella itse laulamaan.
Olet kuitenkin nykyisin sinut laulusi kanssa?
– Joo, todellakin. Ja kyllähän se palaute, mitä on tullut suunnasta ja toisesta on luonut varmuutta.
Sanoittajana tunnut nauttivan suomen kielen käytöstä. Pitääkö paikkansa, että sinulle on vähintään yhtä tärkeää se, miten sanotaan kuin mitä sanotaan?
– Joo, ehdottomasti. Monesti mun tekstit aivan kuten sävellyksetkin lähtevät improvisaation kautta. Joskus saattaa tulla aivan järkyttävä litania sanoja, joista yritän sitten muotoilla valmista. Mutta voi olla myös semmoisia kuin levyn avausraita Ahven, johon jätin kaikki litaniat juurikaan muokkaamatta semmoisena kuin mitä mä joskus ne improvisoin.
– Syvällisemmät merkitykset saattavat löytyä vasta vaikka sen jälkeen kun olen kirjoittanut ensimmäisen säkeistön. Liian innokkaat -biisi lähti kertomuksena siitä, kuinka luonto alkaa heräillä ja linnut laulaa äänekkäästi vaikka itse haluaisi nukkua – mikä oli ihan omaa kokemusta eräilyhommista. Mutta siitä tulikin tarina, jossa kritisoidaan suorituskeskeisyyttä, ja koetaan että kaikki muut tekevät paljon asioita ja itse ei tarpeeksi.
Teksti: Mikko Meriläinen
