Levyarvio: The Weather Stationin levyllä on kauneutta tuskan keskelläkin – Soft rockiin nojaava uutuusalbumi on sivistynyt ja hillitty

The Weather Station
Ignorance
Fat Possum

The Weather Stationin uusin levy asettuu samaan jatkumoon kuin Richard & Linda Thompsonin Shoot Out The Lights, Kanye Westin 808s & Heartbreak, Joni Mitchellin Blue ja Fleetwood Macin Rumours – se on erolevy. Mutta tässä surraan jotain hajonnutta sekä yksityisellä että yleisellä tasolla.

Musiikillisesti levy ammentaa vahvasti 1980-luvulta, etenkin sen ajan synteettisemmästä Fleetwood Macistä Tango In The Nightin aikoihin ja The Colour Of Springin julkaisseesta Talk Talkista ennen kuin yhtye hävisi omaan kaikuisaan sisäavaruuteensa mumisemaan maailman hermeettisintä ja kenties kauneinta musiikkia. Aiemmista Weather Station -levyistä poiketen uudella ovat vahvasti läsnä isot, orkestroidut sovitukset syntetisaattoreineen, jousineen, puhaltimineen ja perkussioineen – ja usein hieno, musiikkia eteenpäin piiskaava biitti. Yleisilme on vahvasti nojallaan soft rockin suuntaan – niin kaunista, niin kohteliasta.

Tamara Lindemanin tekstit ovat kauniita ja kohteliaita. Ne kertovat tarinan sivistyneestä, mutta repivästä erosta. Tuska kiertyy sisäänpäin hillityn porvarillisesti.

Myös Tamara Lindemanin tekstit ovat kauniita ja kohteliaita. Ne kertovat tarinan sivistyneestä, mutta repivästä erosta. Tuska kiertyy sisäänpäin hillityn porvarillisesti ja siitä kerrotaan sivistyneesti ja rauhallisesti. Tuskan keskelläkin kertojalla on silmää ympäröivän maailman kauneudelle, parkkipaikalla toistuvaa laulua laulavalle linnulle ja punaiselle auringonlaskulle, mutta kauneuden kokemusta värittävät ajatukset kuolemasta. ”Thinking I should get all this dying off of my mind / I should really know better than to read the headlines”, Lindeman laulaa sitä auringonlaskua katsoessaan kappaleessa Atlantic. Levyn tiimoilta antamissaan haastatteluissa hän on kertonut levyn käsittelevän myös ympäristökriisiä. Viitteet siihen ovat itse laulujen teksteissä useimmiten hienovaraisia, mutta löydettävissä.

Teoksen avainlause taitaa olla ”At some point you’d have to live as if the truth was true” kappaleessa Loss. Kuin suoraan Juho Kusti Paasikiven suusta. Neuvo pätee sekä ihmissuhteisiin että lajimme jatkuvasti vaikeammaksi kehittyvään suhteeseen planeettaamme.