Levyarvio: Vankalla käsityötaidolla ja puhtaalla sydämellä – Superchunk tekee tuttujen melodioiden ja möyrivien sähkökitaroiden heimotaidetta

Superchunk
Wild Loneliness
Merge

Yksi amerikkalaisen 1990-luvun alternative rockin popimman laidan tärkeistä yhtyeistä julkaisee varsin pätevän kahdennentoista albumin ja se siitä. Kitarapopista on tullut eräänlainen roots-genre, joka elelee supistuvassa marginaalilokerossaan. Superchunk kävi aikanaan monen aikalaisbändin tavoin kolkuttelemassa isompien kuvioiden liepeillä, mutta eihän alakuloinen power pop oikeasti ole kaupallisesti potentiaalista musiikkia. Vanha maine ja laadukas tuotanto takaavat kuitenkin sen, että tämä jenkkialtsun klassikkobändi saa nimensä lehteen, kun levy tulee ja hyvä niin.

Wild Loneliness -levyllä piipahtavien vierailijoiden nimilista kertoo Superchunkin vankasta asemasta kitarapopin kaanonissa. Teenage Fanclub -ukkelit Norman Blake ja Raymond McGinley, Sharon van Etten ja R.E.M-yhtyeen Mike Mills eivät olisi mukana turhien tuhertajien levyllä. Musiikillinen sukulaisuus on ilmeisintä juuri ”Fanniesin” suuntaan. Superchunk ei ole legendastatukseltaan skottien tasoa, mutta samaa genrerautaisuutta bändin musiikissa on.

Uutukainen on vankalla käsityötaidolla ja puhtaalla sydämellä tehtyä musiikkia niille, jotka jo valmiiksi rakastavat tätä stemmalaulujen, ensikuulemalla tutun oloisten melodioiden ja ihanasti möyrivien sähkökitaroiden heimotaidetta. Ikääntyvä ja oman lempimusiikkinsa pysähtyneisyyden tyynesti hyväksyvä surinapopfani on hyvissä käsissä antautuessaan Superchunkin varmaotteisen haikeilun kyytiin. Nuorempi väki on toisaalla eikä tule taatusti häiritsemään.