Suomirapin monitoimimies Pyhimys sekä retroestetiikalla ratsastava progerock-bändi Saimaa ovat lyöneet hynttyyt yhteen, ja heidän yhteisalbuminsa lienee alkuvuoden puhutuimpia. Niin sopiikin, sillä levyllä on päästy kertakaikkisen aitoon ja virkistävään räpin ja rockin synteesiin, joka kuulostaa tuoreelta useista nostalgisista elementeistä huolimatta. Helmikuussa julkaistusta Hermesetas-singlestä saatiin toki jo hieman osviittaa, mitä tuleman pitää, mutta kokonaisuus lyö silti ällikällä.
Levyllä haluttiin yhdistää Saimaan musiikin runsaus ja pettämätön melodiataju Pyhimyksen oivaltaviin lyriikoihin. Monessa kohtaa artistit ovatkin korostaneet, että Olisinpa täällä on demokraattinen yhteislevy, ei vierailija-albumi. Artistien hybridi ei risteydy aivan kivuttomasti – eeppiset orkestraatiot ja kuorolauluosuudet vaativat hieman totuttelua, mutta kunhan alkusokista selviää, niin äkkiä huomaa Pyhimyksen verbaalinerouden sopivan kuin nenä päähän tähän suurieleiseen ympäristöön. Ajoittain platasta tulee väistämättä mieleen Asan kokeilut räpin ja progerockin saroilla, joskin käsillä oleva levy on paljon kiillotetumpaa matskua.
Saimaa on erikoistunut erikoisalbumeihin aiemminkin ja tämä yhtyeen neljäs pysyy uskollisena linjalle – kaikki muistanevat muutaman vuoden takaisen menestyslevyn Pepe Willbergin kanssa. Sen jälkeen ovat ilmestyneet cover-platta Matka mielen ytimeen (2015) sekä Urheilu-Suomi -teemalevy (2017) ja nyt siis rehtiä ja letkeää suomalaista rap-pop-rockia, kuorrutettuna tämänvuotisen Emma-gaalan pöydän putsanneen Pyhimyksen lyriikoin, harmonisin kuoro-osuuksin ja mahtipontisin jousiorkesterein. Entuudestaan tutut muusikot ovat tehneet yhteistyötä toki aikaisemminkin: Saimaan Matti Mikkola ja Eppu Kosonen ovat tehneet biisejä Teflon Brothersille ja Pyhimys taas on tehnyt Saimaalle sanoituksia.
Erikoismaininta vielä upealle retrografiikoin koristellulle kansitaiteelle, joka on peräisin Jussi Karjalaisen kynästä.