LUOMAKUNTA: Alta

Objektiivisuuteen pyrkivä arviointi muuttuu tavallistakin tuskallisemmaksi silloin, kun yhtye tuntuu menneen tai päässeen studioon liian varhain tai silloin, kun siellä ei ole ollut mitään ihmeempää sanottavaa. Onneksi itseä voi lohduttaa sillä, että vastuu äänitteiden julkaisemisesta on paitsi artisteilla ja bändeillä itsellään myös heidän hengentuotteensa kustantavalla levy-yhtiöllä. Kun levy on markkinoilla, siirtyy vaikutelmien muodostaminen kuulijalle ja ainakaan näihin korviin Luomakunnan herättämät ajatukset eivät ole erityisen mairittelevia.

Yllä oleva johdanto tarkoittaa lyhyesti sitä, että Alta ei ole kovinkaan hyvä albumi. Vaikka Luomakunta tulee Heinolasta ja kaksi kolmasosaa levyn tuottajista soittaa Apulannassa, niin Alta on silti luvattoman harmaa ja tavanomainen paketti kevyesti punkahtavaa suomirockia. Albumin puolimatkasta löytyvä Jotain puuttuu sanoo asian niin kuin se on. Soitto ja popin tekemisen formula on Luomakunnalla muodollisesti hallussa, mutta synnytetty musiikki tuntuu kovin ulkokohtaiselta. Edes Marzi Nymanin sovittamien jousien kaunistama voimaballadi Tyynyys ei liikauta mitään. Paikoitellen tuntuu siltä kuin Luomakunta näyttelisi suomirockia soittavaa ja laulavaa bändiä.

Luomakunta aloittaa rockin puolapuiden kapuamisen selvästi alemmalta tasolta kuin vaikkapa Apulanta tai Tehosekoitin. Ja kun alta aloitetaan, niin suunta voi olla vain ylöspäin.