Katselin poikasena tv:stä hevikonserttisarjaa. Oli Maidenia, Ozzya ja muita sankareita. Sitten oli hassusti suutaan aukova vaaleatukkainen kitaristi upean soittimensa kanssa, ja instrumentaalibiisi. Jos kuluneet 30 vuotta eivät ole täysin sekoittaneet päätäni, täytyi sen olla Captain Nemo -kappale. Michael Schenker eli tuolloin tämän kokoelman kattaman ajanjakson loppua, ja jäi lähtemättömästi mieleen.
MSG ei kuulunut hardrockin ykköskaartiin, mutta lymysi lähellä. Kulta-ajan kokoelma tarjoilee neljä ensimmäistä studioalbumia ja kolme liveä, joista Live At The Manchester Apollo (1980) on ennenjulkaisematon. Oma suosikkini bändin tuotannosta on karski kakkoslevy MSG (1981), jolla miehistö jämeröityi eikä mukaan osunut heikkoja raitoja. Muilla levyillä niitä jokunen aina oli.
Silti myös ujon oloinen debyytti (1980), huipuissaan ja romahduksissaan epätasainen Assault Attack (1982) ja kosketinvoittoisempi ja kevyempi Built To Destroy (1983) piirtävät hienon kuvan MSG:stä. Noina aikoina neljä vuotta oli pitkä aika bändien uralla ja tyyli vaihteli kovasti.
Näitä levyjä ei olisi, jos Michael Schenker olisi hyväksynyt Ozzyn tai Aerosmithin kutsun. Onneksi Schenker on aina ollut itsepäinen ja omituinenkin hahmo, joka on tehnyt asiat omalla tavallaan. Hänen vaikutuksensa raskaampaan rockiin on valtava. Kuunnelkaapa Rock Will Never Dien säkeistöt ja Gary Bardenin äänenpainot: jostain Gunnaritkin ideoita jalostivat muutama vuosi myöhemmin.