MIREL WAGNER: When The Cellar Children See The Light Of Day

MIREL WAGNER
When The Cellar Children See The Light Of Day
Sub Pop

Kolme vuotta sitten ilmestynyt debyytti Mirel Wagner toi nuoren espoolaisnaisen kertarytinällä monien tietoisuuteen. Hänen musiikkinsa soi hiljaa, mutta sitäkin merkittävämmin. Arkailevasta presenssistä huolimatta Mirelin suhteessa musiikkinsa tekoon kuulsi rohkeus. Lopputulos oli yksi 2000-luvun vahvimpia debyyttejä. Syystä Mirel Wagner palkittiin muun muassa Soundissa viidellä tähdellä. Nyt kierroksia on pistetty koneeseen vielä lisää, kun kauan odotettu toinen albumi ilmestyy maailmalla Sub Popin kautta ja levy on ehditty jo palkita ulkomailla mairittelevilla arvosanoilla. Siitä seurauksena on kansallistuntoinen vientitoivohöpötys, joka jättää itse musiikin varjoonsa.

Mutta varjoissa Mirel viihtyykin. Tunnelma levyllä on alakuloinen, mutta härmäläinen tuskassa rypeminen siltä puuttuu. Synkätkin sävyt voi tulkita vapautuneesti. Suomalaiselle mentaliteetille sen ymmärtäminen tuntuu vain edelleen olevan vaikea paikka. Aina ei tarvitse puristaa rystyset valkoisina.

Debyytille seuraajan tekemisessä oli väistämättä kaksi haastetta. Askeettisten, akustisen kitaran ja laulun voimaan luottavien kappaleiden viehätys perustuu artistin voimaan kertoa kuulijansa pysäyttäviä tarinoita. Se asettaa riman korkealle. Miten nokittaa ensilevyn taso, etenkin nyt kun laatua tiedetään odottaa? Entä ne pakolliset uusiutumisvaatimukset?

Molemmat haasteet selätetään. Jo avausraita 1-2-3-4:lla Mirelin tahtotila kuuluu PJ Harveyta muistuttavassa uhmakkuudessa. Vaikka sovituksetkaan eivät juuri debyytistä eroa, on levyssä skaalaa ihan toiseen malliin. Nyt Mirel ei kuulosta kitaraansa kohtalonomaisesti näppäilevältä taiteilijalta, vaan sanomaansa uskovalta lauluntekijältä. When The Cellar Children See The Light Of Day on kliseisesti ensilevyn jalostettu versio entistä monipuolisemmilla kappaleilla.