Napoleon-kompleksi on ihmeellinen asia. Nämä pienet kylmäveriset miehet Havoc ja Prodigy ovat vastuussa The Infamousista, seitsemän vuoden takaisesta NYC-klassikosta, ja he saavat minun ääneni vuosikymmenen kylmimmästä levystä kolmannellaan Hell On Earthilla. Mobb oli 90-luvun puolivälissä olennainen vaikuttaja uuden newyorkilaisen tyylin määrittelyssä.
Mobb Deep ei ollut kunnianpäivinään varsinaisesti hauska mutta sitäkin viihdyttävämpi ja veitsenterävä. Komiikka ei sille sopinut, mutta sen uudemmat tekeleet ovat Prodigyn viimevuotista sooloa myöten olleet hauskoja tapauksia – hassuja, jos pitää huonosta huumorista, vammaisten pilkkaamisesta ja sen sellaisesta.
Viidennen lp:nsä myötä Mobb Deepistä on tullut sellainen pehmennyt kaksikko, jota se itse vuolaasti pilkkasi, Shook Ones -klassikkoaan mukaillen, harmiton. Se jos jokin on hauskaa, koska Mobb Deepin kipinä on aina perustunut välittömään kosketukseen, pistävään pelkoon, uhoamiseen ja suoraselkäisyyteen – miehekkääseen aitouteen.
Karuus ja näkemys tekivät Mobbista poikkeuksellisen, 808-rummut, loppuun kulunut resepti ja kuihtuneet tyylit tekevät siitä harmaata massaa MTV-thugeille ja kulman apteekkareille.
MOBB DEEP: Infamy
Arvio julkaistu Soundissa 01/2002.
Kirjoittanut: Asko Kauppinen.
Arvio
MOBB DEEP
Infamy
Loud
Infamy
Loud