Nuorena kuollut Nick Drake (1948-1974) kuuluu artisteihin, joiden tuotantoa voi huoletta kuvailla virheettömäksi. Mietteliäs Five Leaves Left -debyytti (1969) saattaa olla brittiläisen folkliikkeen hienoin hedelmä. Robert Kirbyn muhkeat jousisovitukset tuovat Bryter Layterille (1970) runsaamman ja joidenkin kappaleiden ripeämpi tempo jopa kaupallisemman ulottuvuuden. Yksin levyttämänsä, aivan alastoman Pink Moonin (1972) nauhan Drake jätti tarinan mukaan levy-yhtiön vastaanottotiskille.
Tähän asti Fruit Tree -laatikon neljäntenä levynä on ollut harvinaisuuskokoelma Time Of No Reply, jolla kuullaan muun muassa neljä vuonna 1974 levytettyä sävelmää, jotka olisivat voineet toimia seuraavan albumin runkona. Uudessa painoksessa se on korvattu A Skin Too Few -dokumentilla sekä erinomaisella kirjasella. Filmin lopussa parivuotias Nick Drake nähdään rannalla hänen kauneimman kappaleensa soidessa taustalla. Se tuo väkisin kyyneleet silmiin.
Tuo kappale on Bryter Layter -levyltä löytyvä Northern Sky, jolla John Cale tekee ihmeitä pianon ääressä ja joka koskettaa toiveikkuudellaan. Usein alakuloiseksi ja sulkeutuneeksi mainittu – toki hän menehtyi masennuslääkkeiden yliannostukseen – muusikko väläyttää saman levyn Poor Boy -raidalla jopa huumorintajuaan. Mitä muutakaan sen gospel-kuorot voivat olla?
Tietysti nuoren, mietteliään miehen lahjakkuus huomattiin jo hänen elinaikanaan. Tuskin luontovertauksia rakastanut Nick Drake muuten olisi saanut levyilleen huippuluokan soittajia ja työkumppaneita. Albumit eivät kuitenkaan käyneet kaupaksi, sillä Drake kammosi esiintymistä ja haastattelujen antamista.
Kun Pink Moon -levyn nimikappaletta käytettiin jokunen vuosi sitten automainoksessa, myytiin Britanniassa sen jälkeen muutamassa kuukaudessa enemmän Nick Draken levyjä kuin 30 edeltäneen vuoden aikana. Se tuntuu jotenkin kieroutuneelta, mutta pääasia lienee, että mestarillinen laulaja, kitaristi ja lauluntekijä tuli näin suuremman joukon kuulemaksi eikä jäänyt vain viitteeksi musiikkilehtien sivuille.
Ainakin kaikkien José Gonzalezin ja John McGregorin musiikkiin ihastuneiden tulisi tutustua myös Nick Drakeen. Olisi äärimmäisen outoa, jos he eivät olisi myytyjä hänen musiikkinsa edessä.